Lady Winterbourne ojensi kätensä Marcellalle, ja tämä huomasi hänen liikkeissään jonkinlaista arkaa kömpelyyttä, joka ei ensinkään soveltunut hänen muhkeaan pituuteensa. Neiti Raeburn ja hän olivat täydellisiä vastakohtia sekä ulkonäköön että vaatetukseen nähden. Lordi Maxwellin sisar oli pieni ja pyylevä ja käytti mielellään loistavia värejä ja helyjä puvussaan.
Hänen pitsillä reunustettu myssynsä oli tehty koreasta silkkihuivista; kaulassa riippui monenlaisia kultaketjuja koristimineen, ja ranteissa kimalteli useita rannerenkaita, nähtävästi manalle menneiden sukulaisten ja ystäväin muistoja; puku oli tummanpunainen. Yleensä sai hänen ulkomuodostaan sen käsityksen, että hän oli tarmokas, toimelias, hyväntahtoinen ja järkevä vanha neiti.
Lady Winterbourne puolestaan oli päästä kantapäähän mustiin puettu; hänen pukuaan ei somistanut yksikään koriste. Kasvotkin näyttivät muovaelluilta samaan ankaraan, voimakkaaseen tyyliin, ne olivat lujapiirteiset ja kalpeat. Ryhti oli suora ja jäykkä, ja tuuhean, lumivalkoisen tukan alta kiiluvissa silmissä oli usein hajamielinen, tuijottava katse. Toisinaan ympäröi koko olentoa sellainen traagillinen arvokkaisuus, että melkein olisi luullut traagillisen näyttelijättären puhuvan ja liikkuvan. Mutta sen ohessa sekaantui tähän mahtavaan ryhtiin jonkinlaista naisellista tai pikemmin lapsellista heikkoutta ja avuttomuutta. Hän oli kauttaaltaan ylhäinen nainen, mutta sen lisäksi personallisuus, jonka ulkonaisessa esiintymisessä pilkisti esiin jotain arkaa, hapuilevaa, kömpelyyteen vivahtavaa.
"Ettehän vielä kauan ole ollut Mellorissa?" lausui tulija syvällä alttoäänellä.
"Lähes seitsemän viikkoa; mutta vanhempani saapuivat sinne jo toukokuussa."
"Eikö vanha kotitalonne ole teistä viehättävä ja muistorikas?"
"On tietenkin, olen tuiki ihastunut siihen," vastasi Marcella käyden levottomaksi, kun lady Winterbourne yhä herkeämättä tuijotti hänen kasvoihinsa.
"En ole käynyt siellä sen kesän jälkeen — kun Palmerstonit olivat siellä käymässä — muistathan, Agneta — siitä on jo pitkä aika — kaksikymmentä vuotta?" sanoi lady Winterbourne neiti Raeburnin puoleen kääntyen.
Marcella istui tuolillaan suorana ja jäykkänä. Lady Winterbourne hätääntyi ja hämmentyi.
"Muistaakseni en ole koskaan nähnyt äitiänne, neiti Boyce, — olin siihen aikaan niin paljon poissa kotoa. Ah niin, kerran kuitenkin — —"