Aika oli kulunut sydänyöhön, kun vihdoin käytiin levolle.
Seuraavana aamuna sanoi sihteeri Tshau kapteenille:
— Minä pelkään, ettei teillä tässä paikassa ole riittävää turvaa. Ehkä herra kapteeni sentähden tahtoisi jonkun aikaa asua minun maatalossani?
— Onko se kaukanakin? — kysyi Lo Ta.
— Kolmen (Kiinan) penikulman päässä, — vastasi toinen, — seudulla, jota nimitetään »seitsemäksi jalokiveksi».
— Enhän minä sen parempaa voi toivoakaan, — arveli Lo Ta.
Sihteeri Tshau lähetti miehen noutamaan maatilaltaan parin hevosia, joilla he ajaisivat sinne, ja vielä ennen päivällistä sanoi Lo Ta hyvästi Kinille ja hänen tyttärelleen.
Kun he olivat saapuneet perille, vei sihteeri vieraansa taloon ja pyysi häntä istumaan vierassijalle ulkokatoksen alle. Sitten isäntä käski tuoda juotavaa, teurastaa lampaan, ja valmistaa vierashuoneen illaksi. Kestitystä jatkui seuraavanakin päivänä entiseen tapaan.
— Herra sihteeri, — sanoi Lo Ta, — te olette liian vieraanvarainen ja ystävällinen minua kohtaan. Minä en voi hyvyyttänne milloinkaan palkita.
— Me olemme veljiä kaikki, — vastasi sihteeri, — kaikki, jotka asumme neljän meren välissä. [Vanhan kansantiedon mukaan oli Kiinan asema sellainen.] Miksi puhuttekaan sellaisen joutavan teon palkitsemisesta?