— Kyllä minä tämän maksan, jos tulet huomenna luostariin!
Sillä välin oli viinakaupustelija toipunut tuimasta potkaisusta. Mutta koska hän pelkäsi, että luostarinjohtaja voisi saada kuulla hänen teostaan ja rangaista, niin hän ei piitannut juodun viinan maksusta, vaan kaadettuaan puolet jälelle jääneestä viinasta tyhjään lekkeriin nosti molemmat olkapäälleen, otti kuppinsa ja läksi astumaan mäkeä alas.
Mitä Lo Syvähenkeen tulee, hän istui jonkun aikaa aivan rauhallisena kesämajassa. Mutta sitten alkoi viinan voima osottaa olemassaoloaan. Hän hyppäsi pystyyn ja harppasi vähän matkaa jääden kuitenkin erään hongan alle istumaan. Mutta kauaa hän ei siinä istunut, sillä viina sai vähitellen hänet valtaansa.
Ensin hän huitoi käsiään, veti ne sitten mustan kauhtanansa hihoista ulos, nousi, sitoi kauhtanan rintansa ympäri, niin että ommeltu selkämys näkyi, ja läksi tällaisena astumaan mäkeä ylös. Tuijottaen tuimasti luostaria kohti hän reuhtoi kulkiessaan ruumistaan.
Portinvartiat, joita oli kaksi, huomasivat jo kaukaa Lo Syvähengen tilan, noutivat bambuseipäänsä ja asettuivat porttiaukkoon sulkeakseen Lo Taita tien.
— Mies hoi, — huusi toinen heistä, — sinä tahdot olla Buddhan oppilas ja tulet humalassa kotiin! Oletko sinä ollut aina noin pyörällä päästäsi, kun et ole huomannut, mitä ruokahuoneen seinällä seisoo: »Munkki, joka on nauttinut väkeviä juomia ja rikkonut pyhän kieltäytymislupauksensa, rangaistaan neljälläkymmenellä raipaniskulla ja karkotetaan luostarista». Ja: »Pottinvartia, joka päästää humalaisen luostariin, rangaistaan kymmenellä raipaniskulla.» Pidä siis varasi ja pötki kiireimmän kautta tuosta mäkeä alas, niin me puolestamme annamme asian raueta siihen!
Lo Syvähenki, joka oli vielä liian vähän aikaa ollut munkkina, jotta olisi voinut sotaisen luonteensa hillitä, suuntasi sanomattoman ylenkatseellisen silmäyksensä portinvartioihin ja alkoi sättiä heitä:
— Te varkaat ja sekasikiöt, jos te vain seipäillänne minua lyötte, niin kyllä minä teitä kohta opetan!
Kun portinvartiat huomasivat, että asia alkoi kääntyä arveluttavaksi, juoksi toinen heistä ilmottamaan tästä lukkarille toisen jäädessä porttiin ja koettaessa seipäällä estää Lo Taa pääsemästä sisään. Mutta tämä viskasi seipään vartian kädestä, haristi sormensa ja livahutti vastustajalleen sellaisen korvatillikan, että tämä tupsahti suin maahan eikä ehtinyt vielä ensi huumauksestakaan toipua, kun jo toinen isku lennätti hänet poikkiteloin porttiaukkoon. Voitettu huusi apua täyttä kitaa.
— Riittäköön tämä täksi kerraksi, — arveli Lo Ta ja lähti huojuen ja hoippuen astumaan pihan yli.