— Appi-isäni, — kysyi rosvokuningas, — missä on morsiameni?
— Hän on sangen kaino, — vastasi Liu, — eikä uskaltanut tulla vastaan.
— Hyvä on, — nauroi rosvokuningas. — Antakaahan minulle vielä tulojuomaanne, jotta saisin juoda meidän uuden sukulaisuutemme maljan.
Mutta pitäissään maljaa kädessään juolahti toinen ajatus hänen mieleensä ja hän virkkoi:
— Mutta ehdinpä tyhjentää sukulaisuusmaljamme, kun olen nähnyt morsiameni.
Nyt suuntautuivat vanhan Liun ajatukset tuskallisesti Syvähenkeen ja kaikesta sydämestään hän toivoi, että munkin salaperäisellä keinolla olisi toivottu seurauksensa.
— Sallikaa minun opastaa teitä, — sanoi Liu ottaen kynttilän käteensä.
Ja hän johti vieraan tyttärensä kamariin, jonka ovea osottaen lisäsi:
— Tässä. Olkaa hyvä ja astukaa sisään, suuri kuningas.
Sitten Liu kääntyi ympäri ja epäillessään, ettei vaan häntä poistuessaan pidätettäisi, riensi hän ulos minkä ehti.
Kun rosvokuningas oven avattuaan huomasi, että tyttären kamarissa oli pimeä kuin vankityrmässä, huusi hän: