— Hitto vieköön, kuinka minun appeni on huolimaton isäntä, kun ei ole käskenyt asettaa lyhtyä morsiamen kamariin, vaan antaa hänen istua täällä pimeässä. Lähetänpä huomenna muutamia miehistöni tuomaan hänelle ruukullisen hyvää paloöljyä.
Syvähenki, joka istui keskellä pimeätä kamaria, kuuli kaiken tämän, mutta ei uskaltanut nauraa, vaan oli hiljaa kuin hiiri. Rosvokuningas hapuili eteenpäin puhuen puoliääneen:
— Neitoseni, miksette tullut ulos tervehtimään minua? Eikö teitä pelota, kun joudutte tänä yönä meidän leirimme haltiattareksi?
Ja haparoidessaan pimeässä edelleen hän kuiskaili yhä kärsimättömämmin: minun impeni, minun impeni!
Vihdoin sattui rosvokuninkaan käsi Syvähenkeen.
Tämä hypähti tuolilta pystyyn, kahmaisi rosvon syliinsä ja heitti hänet permannolle. Rosvo puolustautui ja pyrki ylös. Mutta Syvähenki iski häntä nyrkillä päähän ja sanoi:
— Tuosta saat, sinä ilkeä rosvo!
— Taivas, — huusi rosvokuningas, — miksi lyötte aviomiestänne?!
— Jotta hän paremmin oppisi vaimoaan muistamaan, — vastasi Syvähenki, painoi hänet alas ja löi ja rusikoi häntä. Rosvo huusi täyttä kurkkua apua.
Kun vanha Liu toisessa päässä taloa kuuli tämän avunhuudon, hän kävi pelosta aivan kalpeaksi.