— Mikä pohjaton onnettomuus! Tämä munkki kuuluu nähtävästi samaan joukkoon kuin nuo muut rosvot.
Kun nuo molemmat olivat taas istuutuneet, kuten kerran tuossa Wei Tshoun juomalassa, huusi Syvähenki Liun luokseen. Mutta tämä pelkäsi niin kovasti, ettei mitenkään olisi uskaltanut lähemmäksi astua.
— Älkää peljätkö, vanhus, — virkkoi Syvähenki, — tämä on vain eräs toverini.
Tämä lisäsi Liu paran pelkoa sitäkin enemmän, mutta hän ei uskaltanut vastustaa, vaan astui luo ja istuutui heidän viereensä.
— Nyt, kun te molemmat siinä edessäni istutte, — sanoi Syvähenki, — niin tahdonpa teille kertoa palasen elämääni.
Kun hän oli kertonut, hän jatkoi rosvopäällikköön päin kääntyen:
— Minä en aavistanut vähääkään, että tulisin tapaamaan teidät täällä. Entä kuka oli tuo, jota minä niin kovasti pitelin? Ja mitä te täällä muutoin teette?
— Erottuani teistä ja Shi Tsunista siellä juomalan edessä, — kertoi Li Tshung, — minä seuraavana päivänä kuulin, että te sen likakauppiaan todella tapoitte. Minä etsin sitten Shi Tsunia, mutta kun en häntä tavannut, tunsin asemani teidän vangitsemiskuulutuksenne johdosta epävarmaksi ja pakenin. Kun minä sitten pitkän aikaa senjälkeen kuljin tämän vuoren ohi, hyökkäsi tuo mies, jota te niin pahoin pieksitte, minun kimppuuni aikeissa ryöstää minut. Minä pidin kuitenkin puoleni ja hän kutsui minut luokseen ja pyysi minua liittymään joukkoonsa tarjoten minulle sivupäällikkyyden. Häntä nimitetään »toiseksi päämieheksi», Tshou Jungiksi.
— Hyvä! — selitti Syvähenki. — Koska nyt itse olette täällä, niin pyydän teitä, ettei sanaakaan enää puhuttaisi Liun tyttären häistä. Tämä on hänen ainoa lapsensa, ja jos hänet Liu vanhukselta otettaisiin, jäisi ukko vanhoilla päivillään aivan yksin, ystävittä epätoivoon.
— Tässä suhteessa ei tule olemaan mitään vaikeuksia, vakuutti Li
Tshung, — mutta ettekö palaisi kanssamme vuorelle tervehtimään meitä?
Ja ukko Liu lähtee ehkä samaan seuraan?