— Tämä on ollut, kuten te aivan oikein sanoitte, aikoinaan huomattava turvapaikka ja luostari. Mutta se on ollut. Täällä kävi usein matkustavia veljiä, mutta senjälkeen kuin eräs jättiläismunkki toverinsa kanssa tämän valtasi, joutui luostari rappiolle. Nämä kaksi tekivät täällä kaikenlaista pahaa. He ajoivat kaikki munkit pakosalle paitsi meitä vanhimpia. Me emme jaksaneet juosta ja sen tähden saimme luvan jäädä. Mutta meillä ei ole mitään syötävää, kuten näette.
— Saatanko minä uskoa, että kaksi munkkia on tämän kaiken tehnyt teidän ilmottamatta siitä viranomaisille?
— Oo, kunnianarvoisa munkki, viranomaiset ovat kaukana, sangen kaukana täältä eikä olisi poliisivoimakaan heidän hävitykselleen mitään mahtanut. Se hurja munkki ja hänen toverinsa harjottivat täällä kaikenmoista ilkityötä, murhasivat, ryöstivät ja polttivat. Nyt asuvat he tuolla luostarinjohtajan rakennuksen takana.
— Mikä on miesten nimi?
— He käyttävät tietysti valenimiä. Se jättiläismunkki sanoo itseään »rautaiseksi Buddhaksi» ja hänen seuralaisensa nimi on »lentävä noita». Munkinviittaa he käyttävät luonnollisesti valepukuna. Niin, he ovat suorastaan sentapaisia rosvoja, jotka metsissä vaaniskelevat ohikulkijoita.
Syvähengen näin tutkiskellessa vanhoja munkkeja, osui ruuanhaju hänen nenäänsä. Hän läksi heti sauva kädessä etsinnälle ja löysikin savesta tehdyn tulisijan, jolla oli kattila tulella. Hän nosti kattilan kantta ja näki riisijauhopuuron kiehuvan.
— Mitä lurjuksia te munkit olettekaan! — sätti hän. Sanotte minulle, että ette ole kolmeen päivään mitään syöneet, ja täällä kiehuu puuropata. Mitä se sellainen valehteleminen on?
Vanhat munkit voivottelivat, kun heidän riisipuuronsa löytyi, ja korjasivat lautasensa pian pois. Mutta Lo Syvähenki tunsi nälkänsä kasvavan kovasti, etenkin nyt, kun oli löytynyt syötävää, ja koska hätä keinon keksii, niin hän pyyhkäisi ruohotukolla tomun vanhalta pöydältä, tarttui kaksin käsin kattilaan ja tyhjensi sen pöydälle.
Kun nuo vanhat munkit näkivät, miten heidän puuronsa kävi, he tulivat pöydän luo ottaakseen osansa. Mutta Syvähenki sysäsi heidät pois, työnsipä toisia nurin ja ajoi toisia matkoihinsa. Senjälkeen hän alkoi puuron sakeampaa osaa mätkiä kämmenellään suuhunsa. Eipä ennättänyt hän seitsemää kertaa pistää kättään puuroon, kun nuo vanhat munkit taas hänet ympäröivät valittaen:
— Totta totisesti, me emme ole kolmeen päivään syöneet mitään, ja kun meidän nyt onnistui saada vähäsen riisiä puuroksi, niin te tulette ja viette senkin.