Kun Syvähenki poistui pöydän luota, hän kuuli jonkun laulavan ulkona, nosti sauvansa olalle ja riensi pihalle.
Luostariin näkyi tulevan muuan mies, joka kantoi olkapäällään koria ja ruukkua kiinnitettyinä kantopuun kumpaankin päähän. Korista pisti esiin kalan pyrstö ja sitäpaitsi näkyi siinä lotoskukan lehtiin käärittynä olevan muutakin ruokaa. Ruukussa oli väkijuomaa ja ruukun kantena lotoslehti. Mies lauloi tullessaan:
Sä olet yksin niinkuin minäkin, ei sulla miestä, mull' ei vaimoa. Jos hyväilyittä elät sinäkin, mun elämäni vast' on kauhea.
Munkit seurasivat Syvähenkeä ulos, osottivat laulavaa miestä ja kuiskasivat hänelle:
— Tuo on se »lentävä noita».
Syvähenki kohotti sauvansa ja seurasi miestä. Tämä ei huomannut sitä, vaan meni suoraa päätä luostarinjohtajan rakennuksen takana sijaitsevaan olinpaikkaansa.
Nyt näki Syvähenki kolmelle hengelle katetun sievän pöydän tuuhean puun varjossa. Tanakka, hartiakas munkki, jolla oli mustat, pitkät kulmakarvat, istui yläpäässä pöytää ja hänen vieressään nuori tyttö.
Syvähenki astui hiljaa aivan lähelle ja pelotti heidät. Munkki hypähti pystyyn ja sanoi:
— Minä pyydän, kunnianarvoisa isä, olkaa hyvä ja istuutukaa kanssamme aterioimaan.
Syvähenki nosti sauvansa olalleen ja kysyi: