Syvähenki ajatteli:
— Se on joku pakkoverottaja, joka vaanii ohikulkijoita, ja kun hän näki, että minä olen vain munkki, hän löi käsiään yhteen, ikäänkuin sanoakseen: Ei ole sinusta mihinkään. Mutta minäpä näytän hänelle, että kyllä on minussa vielä miehen vastus. Entä jos kiskoisin tuolta lurjukselta hänen vaatteensa ja moisin ne sitten saadakseni vähäsen suuhun pantavaa?
Syvähenki nosti sauvansa olkapäälle ja astui metsään:
— Hoi, sinä metsäkukko! Astu esiin!
Metsässä vaaniva mies nauroi ja puheli itsekseen:
— Hän on loukkaantunut ja vaatii minua esille!
Ja hän sieppasi miekkansa ja hyppäsi esiin huutaen:
— Nyt sinä kaljupää joudut surman suuhun! Mutta syytä itseäsi, en minä sinua tänne kutsunut!
— Tahdonpa antaa sinulle jotakin, jotta minut muistaisit! — huusi
Syvähenki ja hyökkäsi toista kohti.
Mies varustautui puolustamaan itseään miekallansa. Mutta tuskin hän oli kunnolla ehtinyt silmäillä Syvähenkeä, kun mieleensä juolahti ajatus, että tuo näyttää tutulta. Ja hän kysyi: