Niin me teimme. Mutta kauvan minulla oli paljo ajattelemista — aurinko, joka nauroi ja itki, muurahaisleijona ja tuo pieni muurahainen, jota ei kukaan voinut auttaa.
* * * * *
Muurahaiskeossa oli niin kiire, niin kiire. Kaikki muurahaiset tekivät työtä päivät ja yöt. Täti Formicalla ei ollut melkein lainkaan aikaa jutella kanssani, ja kun hän jotakin sanoi, niin se vaan kuului näin:
— Nuoleksi munia ja lypsä lehmiä, Rufa! Vedä hirsiä, Rufa! Meidän täytyy saada useampia huoneita. Katso ja opi rakentamaan käytäviä ja tekemään seiniä ja kattoja. Meille on tarpeen useampia huoneita, useita käytäviä ja isompi keko. Tässä tulee tapahtumaan jotakin. Jotakin ihmeellistä on tulossa.
Silloin kävin uteliaaksi, juoksin hänen jälkeensä ja huusin:
— Kerro, kerro, täti Formica.
— En jouda, en jouda, sittepä saat nähdä, hän sanoi, ja siihen minun täytyi tyytyä.
Ja niin kummallista, oli että vaikka en ollenkaan tiennyt, minkävuoksi oli niin kiireellistä, niin tein työtä niin paljo kuin jaksoin ja voin. Hinasin kekoon suuria hirsiä, jotka olivat pudonneet maahan kuusista ja annoin ne taitaville rakentajamuurahaisille, jotka sitte sovittivat ne uusien huoneitten seiniksi ja permannoiksi ja katoiksi. Kerran rupesin itse rakentelemaan pientä huonetta, mutta seinät tulivat aivan vinoiksi.
Ja niin saapui sitte muuan vanha, viisas muurahainen ja repi alas kaikki tyyni ja laittoi uudelleen. Silloin minusta oli parempi puuhata sellaista, jota osasin. Toisinaan juoksin ulos metsään ja kiipesin vihreille pylväille ja nauhoille, jotka nousivat pystyyn maasta, ja niillä löysin villejä lehmiä, jotka siellä olivat laitumella. Niitä minä houkuttelin ja pyydystin ja vein ne kotiin, meidän lehmänavettaamme. Toisinaan minun täytyi lypsää hunajamaitoa ja viedä sitä niille vanhoille työntekijöille, jotka olivat niin kiihkeät, etteivät malttaneet mennä syömään.
Mutta kiireimmässä työssämme sattui julma tapaturma. Olin parhaillaan täti Formican kanssa ruokkimassa pieniä lihavia, hauskoja lapsia, kun kuulimme jyskettä ja ryskettä ja näimme seinien alkavan vavahtaa ja luhistua maahan. Hirret, kivet, tikut ja korret, kaikki luisuivat sikin sokin. Muurahaiset ja kotelot ja lapset vyöryivät sekasin, ja minä luulin, että koko maailma hukkuisi.