— Heillä on ollut jotakin, josta sinä paljo pitäisit, heillä on ollut hunajaa. Mutta näetkös, Bombus söi kaikki tyhjiksi. Mutta ehkä löydämme jotain muuta hyvää muualla. Tule, niin lähdemme.
Kun olimme kävelleet vähän aikaa, sanoin:
— Minä nousen tähän. Tämä pylväs on kaunis.
— Vai niin, sanoi täti Formica — ja minä jään tähän ja odotan.
Kummastelin hiukan miksei täti Formica tullut mukaani, mutta kiipesin kumminkin. Pylväs oli niin kaunis. Se loisti punaselta, ja pieniä vihreitä lippuja oli sekin ripustanut kyljilleen. Seisahduin eräälle lipulle ja huusin:
— Tule tänne sinäkin, täti Formica, täällä on hauskaa.
— Niin, ehkä on parasta että tulen ja katson miten sinun käy.
— Hyvin vaan, hyvin vaan, sanoin minä. Ja niin kiipesin edelleen. Mutta nytpä kuulin jonkun huutavan:
— Kielletty tie, kielletty tie!
Onpa aivan niinkuin täti Formica sanoi, ajattelin mielessäni, ne ovat hirveän epäkohteliaita nämä pylväsolennot, mutta ei siitä auta välittää. Kuljin siis edelleen. Mutta olin kävellyt vaan lyhyen matkan, niin huudettiin taas: