— Ei, nyt ajattelen tarjota sinulle hääruokaa. Tuleppas mukaani, niin koetamme onneamme tässä pylväässä.
Ja niinpä kiipesimme taas useitten kapeitten lippujen ohitse. Tulimme pian erääseen kohtaan, jossa oli kaksi tietä, mutta täti Formica kulki suoraan leveämpää tietä myöten ja tuli eräälle talolle, jossa oli korkea seiväs katolla.
— Tämä tässä on vaan raunio, hän sanoi, kulkien ohi komean talon luo, jonka seinät loistivat vaaleankeltasina ja punasina.
— Mutta tässä ei ole ovea, sanoin minä.
— Kyllä on, mutta se on suljettu.
— Koputamme, sanoin minä.
— Koeta, täti Formica sanoi.
Astuin ovelle, joka oli vahvasti kiinni teljetty, koputin ja huusin:
— Olkaa hyvä ja päästäkää sisään!
— Astu sisään, jos voit, astu sisään, jos voit, kuului vastaus talosta.