— Ylös taivasta kohti, puunlatvojen taakse, jossa aurinko tavallisesti on.
Ja katsellessani ylöspäin, näin auringon, joka juuri kurkisti vaippansa takaa.
— No, mitä nyt luulet, täti Formica sanoi ja nauroi katsahtaen minuun.
— En tiedä, mutta yksi aurinko on metsässä, senhän näin. Ja muut ovat myös nähneet, koska he huusivat ilmassa:
— Pelastakaa itsenne, pikku olennot, pelastakaa itsenne!
— Kuka huusi sillä tavoin, kysyi täti Formica ja lakkasi heti nauramasta. — Tunsitko niitä?
— En, sanoin minä — äänet olivat vieraat.
— Nyt olemme hädässä ja koko metsäkin on vaarassa, täti Formica sanoi.
— Meidän pitää heti ilmottaa kekoon.
Ja täti Formica juoksi kekoon huutaen alinomaa:
— Metsä on vaarassa, metsä on vaarassa.