— Sammal, sammal, sammal, he vastasivat ja samassa lensi pieniä keltasia tuppia korkealle ilmaan.
— Mitä nuo sitten ovat?
— Lakkeja, lakkeja, lakkeja, vastasivat he ja sitte he kaikki mutisivat jotain miten tyhmää oli pitää lakki päässä niin myöhään kesällä ja että muutamat vitkastelevat niin etteivät koskaan tule ajoissa valmiiksi.
— Mitä ne tarkettavat, kysyin täti Formicalta.
— Enpä tiedä, hän sanoi — mutta ehkä heistä on epäkohteliasta pitää lakki päässä kun kesä on kauneimmillaan.
— No, teettekö mitään hyötyä, pienet sammaleet, kysyin edelleen.
Silloin humisi vastaan niin paljo sanoja yht'aikaa, että täti Formica aivan säikähti ja nykäsi minua ja kuiskasi:
— Joudu, mennään pois!
Mutta silloin humina vaan yltyi:
— Pysähdy ja kuule, pysähdy ja kuule!