— Rufa, täti Formica huusi, vähän aikaa astuttuamme — joudu tänne, niin näytän sinulle sopivan kokoisen saaliin, jolla voit alottaa metsästyskokeesi.
Ja täti Formica kiipesi puuhun, minä perästä.
— Ruvetaanko nyt taas metsästämään, kysyin nyreissäni — etpähän silloin ennätä näyttää minulle kaikkea mitä lupasit, sillä meidän kai täytyy hinata saalis heti kekoon.
No, no, rauhotu, Rufa, emme ole vielä nähneet onnistuuko jahtisi. Tule tänne ja katso. Katsoppas, tuolla viheriällä seipäällä on perhostoukka. Tartu kiinni, jos voit.
— Ettäkö en voi, sanoin minä — saatpa nähdä.
Samassa, kiidin toukan luo ja olin puremaisillani, kun se hävisi jäljettömiin. Hädin tuskin pysyin seipäässä kiini, sillä olin rynnännyt sellaisella vauhdilla, että olin putoamaisillani maahan.
— Joko rupeemme kuljettamaan kotiin otusta, täti Formica kysyi, vähän aikaa odotettuaan. Olin hyvin nolona ja saavuin hitaasti hänen luokseen.
— Se on poissa, sanoin.
— Vai niin, vai niin, täti Formica sanoi.
Mutta onhan niitä muitakin, joita voi koettaa. — Katsos tuonne.