— Eihän täällä ole kukkahuoneita eikä ketään neiti Emiä, jonka kanssa sopisi jutella.
— Ei ole, täti Formica sanoi — mutta voithan kerrankin jutella vanhempienkin kanssa.
— Kyllä, kyllä, jos ne vaan minusta välittävät, mutta useat ovat lentäneet pois kun olen tullut heidän luokseen. Mutta koetanpa uudelleen, sanoin ja astuin erään suuren, vihreänkellertävän lehden luo.
— Hyvää päivää, sanoin.
Vastaukseksi vaan kahisi ja rapisi.
— Kesä on kohta lopussa nyt, sanoin.
— Niin on, niin on, huokasi lehti.
Minua säälitti tuo vanha lehti enkä tiennyt mitä sanoisin.
— Miksi jätätte oksanne, sanoin vihdoin.
— Olemme lopettaneet työmme ja olemme vanhat ja väsyneet, vastasivat lehdet.