— Senkö vuoksi huokaat ja olet pahoillasi, kuiskasin minä.
— En ole pahoillani, pikku Rufa, olenpa vaan vanha ja kuiva ja senvuoksi kuuluu helposti ikäänkuin huokaisin joka tuulenpuuskan takia. Emme ole pahoillamme me vanhat, jos vaan ehdimme saada kaikki valmiiksi ennen yön tuloa.
— Mikä silloin on oleva valmis?
— Ruoka niille nuorille, jotka heräävät ensi keväänä.
— Missä ne sitte ovat tuon pitkän yön aikana?
— Ne nukkuvat huoneissaan, jotka niille olemme rakentaneet, lehti vastasi. — Näetkö, tuo pieni, ruskea pallo varteni tyvessä, on noiden pikkuisten lämmin talvikehto. Sellaisia pieniä kehtoja on paljo tällä oksalla, ja toiset ovat suuremmat ja pyöreämmät kuin toiset.
— Minkä vuoksi niin, kysyin uteliaana.
— Mieti vähäsen, Rufa, sanoi täti Formica, joka seisoi vieressäni — mieti miten on omain lastemme laita.
— Toukkalapsienko, kummastelin minä.
— Niin, toukkalapsien, kun ne ovat nukkuneet.