Samassa veneessä vastapäätä morsiusparia istuu nuori iloisen näköinen herrasmies, sehän on ennen tuntemamme Alpert herra, joka nyt seuraa pientä hääjoukkoa takamaille.
"Onpa hauskaa kun tanssitaankin illalla", puhuu Alpert, "mutta enpä vielä kysynytkään, kukas tulee soittamaan?"
"Hm, Puumalan Antti!"
"Hyvä, Antti soittaa kauniisti, sen olen kuullut?" Kaksi muuta venettä seurasi jo mainittua. Niissä oli morsiusparin sukulaisia ja tuttavia, paraastaan nuorta väkeä ja hilpeällä mielellä kulki seurue rantaa kohden.
Rannalla oli tuttavia vastassa ja siitä yksissä lähdettiin torpille, jotka olivat koristetut lehtipuilla ja muilla viheriöillä kasveilla mitä ihanimmaksi.
"Ohoo, täällähän ollaan kuin esivanhempaimme paratiisissa", huudahti
Alpert herra, astuissaan Alamaan pihaan.
"Niin sitä nyt ollaan! mutta harvoin onkin häisiä päiviä", sanoi Pekka, joka oli pihalla vastassa.
"Harvoin kyllä, mutta hyvä kun joskuskin!"
"Jaa, hyvä kyllä, ja vielä parempi että tekin tulitte niihin osaa ottamaan, vaikka ei täällä ole paljoa tarjona!"
"Toivon sentään ettei hauskuudesta ole puutetta!"