TOIVOLA. Minä en käytä väkeviä juomia itseäni enkä muitakaan ihmisiä varten ja kiitän siis vaan teidänkin tarjouksestanne; nauttia en saata kumminkaan pullostanne.
ISÄNTÄ. Soo'oh! — Noh! — mimmoinen te olette, kosk'ette tahdo sitä hyvää tehdä, että ottaisitte, kun minä ilman naksua tällä kerralla annan? Ottaapa papitkin, jotka ovat parhaita herroja, ja sentähden minäkin toisinaan otan pienen naukun, ja luulin teidän tekevän samoin. Se suuri tukkiherra, jolla kuuluu olevan rahaa niin kuin muutakin paperia, oli viime suvena Mikkolassa ryypännyt oikein miehen tavalla.
(Juo pullostaan ylpeänä).
TOIVOLA. Kyllä, — kyllä maailma on vielä mustia matoja täynnä, ja kauan saamme taistella viinaa vastaan, tuota hirmuhaltiata, joka vallitsee ylhäisten hoveissa ja alhaisten hökkeleissä. Kauan saavat raittiuden harrastajat tehdä työtä isänmaassamme ennenkuin kansaamme syvälle juurtunut juoppouden pahe eli salainen kalvava tauti saadaan poistumaan kansastamme.
ISÄNTÄ. Olisiko Toivolalla rahaa minulle antaa? On semmoinen ahtaus rahasta, kun viljakin on halpahintaista, eikä mistään muustakaan saa rahaa.
TOIVOLA. Saatte kyllä sitä, (antaa muutaman setelin), tässä on 20 markkaa.
ISÄNTÄ. Palkollisetkin saavat niin paljo palkkaa, eivätkä sentään tee työtä. Tuskin ansaitsevat siitä ruokansa. Mutta annas, kun pyhä tulee, niin käydäänpä sitte kädet taskuissa ja papirossit suussa kylän kujilla, rengitkin.
(Menee).
TOIVOLA. Kirottu viina! Sinä saastainen heittiö olet heidät turmellut ja turmelet yhä vieläkin; mutta varro vaan, kerran sinun täytyy kuitenkin väistyä. Jos et ennen anna meille voittoa, kun armeijasi ovat niin suuren suuret muka ja sinä itse luulet saavasi vain hallita ja vallita, niin täytyy sinun kumminkin lannistua, koska tohtori Tervejärki saa kansassa parannuksia toimeen.
EMÄNTÄ (Tulee kavalana). Ei minun sovi sentään vähällä Toivolaa pitää. Kuluu leipääkin ja muuta niin paljo. — Toivola on hyvä ja käy syömään sinne toiselle puolelle nyt!