TOIVOLA (Varustautuu lähtöön ja kokoilee papereita pöydällä). Johan me siitä sovimme minun tänne tullessani. Ei siitä nyt puhuta.
(Lähtee).
EMÄNTÄ (Tomuja pyyhkiessään tirkistelee pöydällä oleviin papereihin).
Mimmoinen mies se Toivola mahtaa olla? Onkohan se edes mikään herra?
MÄNNISTÖN MAIJA (Tulee kielevänä ja pysähtyy ovipieleen seisomaan kädet ristissä, pyöritellen peukaloitansa toistensa ympäri). Hyvää päivää! Tulin teitäkin kurkistamaan.
EMÄNTÄ. Päivää, päivää! — Minä tässä juuri puhuin itsekseni Toivolasta. Mahtaako se mikään herra ollakaan? Taitaa vaan olla joku maankulkuri, jolla ei ole rahaa, ei muutakaan? Kuka ne kaikki kulkurit tietää nyt tähän aikaan?
MAIJA (Liukaskielisenä). Kaikki tässä nyt herroja on! Ohhoh! Ei sitä sentään juuri niin olla — — —
EMÄNTÄ. Istu! — istu, että saadaan vähän jutella. Sinä olet aina ennenkin pian ihmiset tuntenut.
MAIJA (Seisoo töröttää vaan vielä hetkisen ja katselee milloin emäntään milloin hamettansa). Istua saanut olen. Vai Toivola sen nimi on. Ei herroilla semmoisia nimiä ole. Kyllä minä sitä kohtakin ajattelin, kun se aivan jalkapakassa asemaltakin tuli ja kantoi vielä laukkuansa. Minä se juuri katselin tuota Mattilan Mantan kanssa ja sanoinkin: mikä sällinlortti tuokin on? Niin minä juuri sanoin. Ei ne semmoiset mitään herroja ole. Mikkolan herra, se suuri tukkiherra, jolla rahaa on ja rikas kuuluu olevankin, antoi kyytimiehellensä viime suvena aina ryyppyjä, ja sai teijänkin äijä siltä kerran päänsä täyteen. Semmoiset miehet ne vasta herroja ovat. Mitä tuommoiset Toivolat! Jopa minä sitä äijälle sanoin. — Vai Toivola sen nimi on. Vai Toivola, kun nyt vaan muistaisin. Kaikkia niitä teillekin tunkee. Johan minä sitä sanoin.
EMÄNTÄ (Häärää pöydän ääressä). Sanos muuta, Maijakulta. Minä olen ollut koko päivän niin kiukkuinen ja päänikin on kipeä. Ei se pitänyt tuliaisiakaan, ei tuonut myös lahjaakan; mutta kyllä ylpeä näyttää olevan ja kävelee kuin rovasti taikka pastori. Toista oli sentään Mikkolan herra. Se vasta herra oli. Laukkuryssätkin aina antavat jotakin ja ovat niin erinomaisen ystävällisiä. Luulin minä sitäkin ensin paremmaksi.
On niitä kaikkia tässä maailmassa, ja niin — (kuulostelee ja sanoo hiljaa). Nyt tulee se Toivola.