VOITTO. (Masentuneena Kustaalle). Se on totta, se oli myös isämmekin viimeinen tahto.
KUSTAA. Se oli hänen viimeinen sanansa; (tädille) vaan, täti! hän sanoi, että toisen meistä välttämättömästi piti naiman.
VOITTO. (Rohkeammin). Vaan te vaaditte kumpaakin naimiseen. Mitähän me kahdella rouvalla tekisimme. Silloinhan ei olisi mitään rauhaa talossa.
SANNA. "Sitä et sinä käsitä". Mitä enemmän rouvia sitä suurempi osa. Kunhan vaan toinen alkaa, kyllä toinen seuraa. Mutta toinen teistä nyt täytyy alkaa.
KUSTAA. (Raappien korvansa taustaa). Siis toisen meistä täytyy naida.
VOITTO. Eihän tässä muuta liene tarjona.
KUSTAA. Noh veli, mitä mietit sinä, joka olet vielä nuori, sinä saatat koettaa.
VOITTO. (Peljästyen). Jumala varjelkoon! Sinä olet vanhempi, sinun on aljettava.
KUSTAA. Sinä pikemmin sovit avioliittoon. Sinulla ovat somemmat tavat ja temput, ja suoraan sanoen — — oletpa myös kauniinlainen.
VOITTO. Sinä olet paljoa vakavampi ja viehettäämpi; sinä olet paljo sopivampi aviomieheksi, kuin minä.