VOITTO. Serkkuniko Liisa noin puhuu? (sivulle) kuinka ihana ja innostunut. (ääneen) Vaan Liisa! — jos Teillä olisi tilaisuus täyttää toivonne! jos kohtaisitte miehen, joka ilolla täyttäisi pyyntönne ja riemulla saattaisi Teidän samalle tieteen partaalle, jolla hän itsekin seisoo?
LIISA. Mielelläni seuraisin häntä ja olisin ahkerin oppilaansa.
VOITTO. (Vähän hämillään). Ja jos se olisi yksi Teidän serkuistanne?
LIISA. (Kääntäen päätänsä). Minunko serkuistani?
VOITTO. (Suudellen kättä). Ja jos — — uskallanko jatkaa — jos se olisin minä. (Kiertää kätensä Liisan ympäri).
KUSTAA. Oivallista! Tuo pannaan mieleen. (Mukailee).
LIISA. (Hellästi irtaantuen). Etteköhän vaan tuskastuisi heikkoon neitoon ja suuttuisi, jos ei hän heti käsittäisi.
VOITTO. Teihinkö suuttuisin? Mitä sanotte! Koetelkaa vaan minua! Minä olen kärsivällinen kuin lammas. Kaikki tahdon kymmenesti kertoa, saadakseni vaan kauemmin katsella Teidän kauneihin silmiinne. Oi suuri Luoja, Liisa! kuinka ihanat silmät Teillä ovat. Kuinka olen ne jättänyt tähän asti huomaamatta.
LIISA. (Nuhdellen). Te ette ylimalkaan ole paljoa minusta välittäneet.
VOITTO. Entäs tämä pikku suu! Kuinka ihana olisi kuulla sen kertovan omia sanojani! Liisa! sanokaa, sanokaa tahdotteko tulla toimeen minun kanssani?