Murhatyön jälkeen Oliverotto nousi ratsun selkään, laukkasi kaupungin läpi ja sulki ylimmät hallitusmiehet raatihuoneeseen. Pelosta täytyi kaupunkilaisten alistua hänen valtaansa ja muodostaa uusi hallitus, jonka päämieheksi hän tuli. Kun kaikki tyytymättömät ainekset, jotka olisivat voineet vahingoittaa häntä, olivat saaneet surmansa, lujitti hän asemansa uusien siviili- ja sotilassäädösten avulla siinä määrin, että hän sen vuosikauden aikana, jonka hänen ruhtinuutensa kesti, hallitsi turvallisesti Fermossa, vieläpä lisäksi oli sangen vaarallinen naapureilleenkin. Ja olisikin kai ollut yhtä vaikea kukistaa häntä kuin muinoin Agathoklesta, jollei hän olisi antanut Cesare Borgian pettää itseään, silloinkun tämä Sinigagliassa (kuten edellä on kerrottu) vangitsi Orsinit ja Vitellit. Täällä näet hänetkin, vuosi tuon julman murhateon jälkeen, vangittiin ja kuristettiin kuoliaaksi yhdessä Vitellozzon kanssa, joka oli ollut hänen oppi-isänsä niinhyvin sotakunnossa kuin rikoksissakin.

Joku voisi ihmetellä, miten Agathokles ja muut hänen laisensa, lukemattomien petoksiensa ja julmuuksiensa jälkeenkin, ovat kauan voineet turvallisesti elää kotimaassaan vieläpä pitää puolensa ulkonaisia vihollisia vastaan, ilman että heidän omat kansalaisensa ovat nousseet kapinaan, kun sen sijaan taas useat muut julmuuksiensa takia eivät edes rauhallisina aikoina ole voineet säilyttää valtaansa, sodan vaarallisista ajoista puhumattakaan. Minä luulen tämän johtuvan siitä miten hyvin tai huonosti julmuutta käytetään. Hyvin käytetyksi sitä voidaan kutsua silloin (jos nimittäin pahaa on koskaan lupa sanoa hyväksi), kun se tapahtuu vain yhden ainoan kerran ja oman turvallisuuden vuoksi, mutta sitten ei enää jatku vaan kääntyy, mikäli mahdollista, alamaisten parhaaksi. Huonosti käytetty on sellainen julmuus, joka, joskin alussa harvinainen, ajan pitkään pikemmin kasvaa kuin vähenee. Ne, jotka menettelevät ensinmainitulla tavalla, voivat Jumalan ja ihmisten avulla, kuten Agathokles, jossakin määrin turvata asemansa. Niiden taas, jotka menettelevät toisin, on mahdotonta pysyä pystyssä.

Tästä seuraa siis että valtion- ja vallananastajan tulee yhdellä kertaa suorittaa kaikki siihen tarvittavat rikokset, jottei hänen tarvitsisi toistaa niitä joka päivä; siten hän, niitä enää uusimatta, voi sitten tyynnyttää ihmiset ja voittaa heidät hyvänteoilla puolelleen. Ken menettelee toisin, joko pelosta tai huonojen neuvojen johdosta, hänen täytyy alati pitää puukko kädessään, voimatta koskaan luottaa alamaisiinsa, koska nämäkään, hänen alituisten ja uusiutuvien loukkaustensa vuoksi, eivät voi luottaa häneen. Niinpä siis kaikki paha on suoritettava yhdellä kertaa, jotta se maistuisi vähemmän katkeralta ja loukkaisi vähemmän. Hyvää sen sijaan on tehtävä vähän kerrallaan, jotta se maistuisi sitä paremmalta. Ennen kaikkea tulee ruhtinaan siten suhtautua alamaisiinsa, ettei mikään tapahtuma, olkoonpa sitten hyvä tai huono, pakoita häntä muuttamaan menettelyään. Sillä pahojen päivien ahdistaessa sinulla ei ole enää aikaa ankariin toimenpiteihin; mutta ei tekemäsi hyväkään silloin hyödytä sinua, koska kaikki luulevat että sinä teet sen vain pakosta, eikä kukaan siis halua olla siitä sinulle kiitollinen.

9. luku.

Porvarillisesta ruhtinuudesta.

Mutta tulen nyt toiseen tapaukseen, siihen nimittäin, kun joku johtava kansalainen pääsee kotimaansa ruhtinaaksi, ei rikoksien tai muun sietämättömän väkivallan avulla, vaan toisten kansalaisten suostumuksesta, jolloin syntyy niin sanoakseni porvarillinen ruhtinuus.[25] Sen hankkimiseen ei ole niin paljon tarpeen kyvykkyys tai erikoinen onni kuin pikemminkin onnistunut oveluus. Väitän puolestani, että tällainen ruhtinuus saavutetaan joko kansan suosiosta tai ylhäisten myötävaikutuksella. Kaikissa kaupungeissa on näet kaksi puoluetta, jotka johtuvat siitä, että rahvas ei tahdo olla ylhäisten komennon ja sorron alaisena, ja ylhäiset taas puolestaan tahtovat vallita ja sortaa rahvasta. Nämä kaksi vastakkaista pyrkimystä johtavat kaupungeissa asiaintilan joko ruhtinuuteen tai vapaavaltaisuuteen tai laittomuuteen.

Ruhtinuuden asettaa joko kansa tai ylimystö, aina sen mukaan miten kumpikin puoli katsoo sen tarpeelliseksi. Kun näet ylimykset näkevät olevansa kykenemättömiä vastustamaan kansaa, alkavat he kääntää huomionsa johonkuhun heikäläisistä ja tekevät hänet ruhtinaaksi, voidakseen hänen valtansa varjossa tyydyttää omia pyyteitään. Samoin kansa, nähdessään mahdottomaksi vastustaa ylimyksiä, siirtää toimivallan yhdelle ainoalle, tehden hänestä ruhtinaan, jotta tämä sitten mahtiasemansa avulla puolustaisi kansaa.

Sen, joka ylhäisön turvissa on päässyt valtaan, on vaikeampi pysyä pystyssä kuin sen, joka on kohonnut kansan avulla. Sellaista ruhtinasta ympäröivät näet monet, jotka katsovat olevansa hänen vertaisiaan ja joita hän ei siis voi käskeä eikä kohdella mielensä mukaan. Se taas, jonka kansan suosio on kohottanut ruhtinaaksi, vallitsee yksin, eikä hänen ympärillään ole ketään tai vain harvoja, jotka eivät olisi valmiit tottelemaan häntä. Sitäpaitsi hän ei voi tasapuolisesti tyydyttää ylimyksiä, tekemättä muille vääryyttä, mutta kylläkin kansaa. Sen toiveet ovat näet paljoa kohtuullisemmat kuin ylimysten, sillä nämä tahtovat sortaa ja kansa taas tahtoo päästä sorrosta. Lisättäköön vielä, että ruhtinaan on mahdotonta selviytyä vihamielisestä kansasta, sillä heitä on paljon; ylimyksistä hän aina suoriutuu, koska heitä on vähän. Pahin mikä voi uhata ruhtinasta vihamielisen kansan taholta, on joutua sen hylkäämäksi; mutta vihamielisten ylimysten taholta on hänen pelättävä ei ainoasti hylkäämistä vaan myös kapinaan nousua, sillä ollen viekkaampia ja kaukonäköisempiä he jo ajoissa pitävät huolta turvallisuudestaan ja koettavat pyrkiä sen suosioon, jonka luulevat voittavan. Lisäksi täytyy ruhtinaan aina nojautua samaan kansaan, mutta ei ollenkaan aina samoihin ylimyksiin, koska hän voi mielensä mukaan milloin hyvänsä heitä kohottaa tai kukistaa ja lisätä tai vähentää heidän mahtiaan.

Saadakseni tämän asian selvemmäksi sanon siis, että ylimyksiin on suhtauduttava yleensä kahdella eri tavalla, riippuen siitä, käyttäytyvätkö he siten, että kaikessa liittyvät sinun kohtaloosi, vai eivät. Niitä, jotka todella liittyvät sinuun eivätkä ole pelkästään saaliinhimoisia, tulee rakastaa ja pitää arvossa. Niitä taas, jotka eivät liity sinuun, on kohdeltava kahdella eri tavalla. Jos he menettelevät siten pelkuruudesta ja luontaisesta miehuuden puutteesta, voit käyttää heitä hyödyksesi, varsinkin sellaisia, joilla on hyvä äly, sillä onnen päivinä he ovat sinulle kunniaksi, ja vastoinkäymisessä sinun ei tarvitse heitä pelätä. Mutta jos heidän epäröimiseensä on syynä varovaisuus ja kunnianhimo, on se merkkinä siitä että he ajattelevat enemmän itseään kuin sinua, ja sellaisten suhteen tulee ruhtinaan pitää silmänsä auki ja kohdella heitä ilmeisinä vihollisina, koska he vastoinkäymisen sattuessa ovat aina valmiit edistämään hänen häviötään.

Niinpä siis sen, joka on päässyt ruhtinaaksi kansan tahdosta, tulee pysyä sen suosiossa, mikä onkin hänelle helppoa, koska kansan ainoa vaatimus on se ettei hän sorra sitä. Sen taas, joka vastoin kansan mieltä, ylimysten avulla, on päässyt ruhtinaaksi, tulee ennen kaikkea koettaa voittaa kansa puolelleen, mikä helposti käykin päinsä siten, että hän ottaa sen suojaansa. Ja koska ihmiset ovat kiitollisempia sellaiselle hyväntekijälle, jolta he hyvän sijasta ovat odottaneet pahaa, niin on kansa piankin hänelle vielä suosiollisempi kuin jos se itse olisi hänet tehnyt ruhtinaaksi. Ja monella tavalla voi ruhtinas voittaa sen kiintymyksen, mutta koska ne vaihtelevat asianhaarain mukaan, eikä niistä voida antaa varmaa sääntöä, voimme ne tässä sivuuttaa. Joka tapauksessa on ruhtinaalle tarpeen kansan ystävyys, muutoin hänellä ei onnettomuuden kohdatessa ole tukea. Spartalaisten ruhtinas Nabis§[26] esimerkiksi kesti koko Kreikanmaan vieläpä voittoisan roomalaisenkin sotajoukon ahdistelun, puolustaen heitä vastaan isänmaatansa ja valtaansa; ja siihen riitti vain se, että hän vaaran uhatessa oli turvannut itsensä muutamien harvojen suhteen. Mutta jos kansa olisi ollut hänelle vihamielinen, ei hän olisi niin helposti selviytynyt.