Tätä väitettäni älköön koetettako kumota tuolla kuluneella puheenparrella että "se, joka luottaa kansaan, rakentaa liejulle". Se on näet totta vain silloin, kun joku yksityinen kansalainen luottaa siihen ja odottaa, että kansa vapauttaisi hänet vihamiesten tai vallanpitäjäin sorrosta. Siinä hän useinkin saattaa huomata pettyneensä, kuten kävi Roomassa Gracchusten ja Firenzessä messer Giorgio Scalin.[27] Mutta jos ruhtinas, jolla on kansan luottamus, on rohkea ja käskemään pystyvä mies, joka ei arkaile vaaran hetkellä eikä laiminlyö tehtäviään, vaan päättäväisyydellään ja tarmollaan rohkaisee koko kansan, niin häntä ei kansa petä, vaan nähdään hänen laskeneen valtansa perustukset lujalle pohjalle.
Sellaiset ruhtinaskunnat voivat joutua vaaraan, jos niitä koetetaan muuttaa rajoitetuista rajattomiksi yksinvalloiksi, koska näiden ruhtinaat hallitsevat näet joko itse tai viranomaistensa avulla. Jälkimäisessä tapauksessa ruhtinaan asema on paljoa heikompi ja epävarmempi, koska hän on silloin kokonaan riippuvainen niiden kansalaisten mielisuosiosta, joilla on virat hallussaan. Nämä taas voivat, varsinkin onnettomuuden kohdatessa, riistää häneltä sangen helposti vallan, joko juonittelemalla häntä vastaan tai vain kieltäytymällä häntä tottelemasta. Eikä ruhtinaalla ole vaaran hetkellä aikaa anastaa käsiinsä rajatonta käskyvaltaa, sillä kansalaiset ja alamaiset, jotka ovat tottuneet saamaan käskyjä viranomaisilta, eivät sellaisessa häiriötilassa tottele hänen määräyksiään. Epävarmoina aikoina hänellä siis ei ole kehen voisi luottaa. Myöskään ei ruhtinas voi nojautua siihen, mitä on nähnyt rauhallisina aikoina, jolloin kansalaiset ovat tarvinneet valtiota. Silloin kyllä jokainen ehättää esiin ja lupaa, ja jokainen tahtoo kuolla hänen puolestaan, kunhan kuolema vain on kaukana. Mutta vaaran uhatessa, kun valtio tarvitsee kansalaisiaan, vain harvat ovat saatavilla. Tämä kokemus on sitäkin vaarallisempi, kun sen voi tehdä vain kerran. Senpätähden viisaan ruhtinaan tulee keksiä sellainen menettelytapa, joka takaa, että hänen kansalaisensa kaikin ajoin ja kaikissa olosuhteissa tarvitsevat häntä ja hänen hallitustaan. Silloin he aina pysyvät hänelle uskollisina.
10. luku.
Kuinka on arvioitava eri ruhtinaskuntien voimia.
Näiden eri ruhtinasvaltojen laatua tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon myös se seikka, onko asianomaisella ruhtinaalla sellainen mahti, että hän tarpeen tullen voi puolustautua omin voimin, vai täytyykö hänen aina turvautua vieraaseen apuun. Tehdäkseni asian selvemmäksi sanon, että minun luullakseni ne voivat suoriutua omin neuvoin, joilla on joko tarpeeksi miehiä tai kylliksi rahaa panna jalkeille riittävä sotajoukko, voidakseen ryhtyä taisteluun mitä ahdistajaa vastaan hyvänsä. Samoin arvelen niiden aina tarvitsevan muiden apua, jotka eivät kykene kohtaamaan vihollista avoimella kentällä, vaan ovat pakoitetut vetäytymään muurien suojaan ja siellä puolustautumaan.
Edellisestä tapauksesta on jo puhuttu ja tarpeen mukaan otan sen myöhemminkin puheeksi. Jälkimäisen tapauksen varalta emme voi muuta kuin neuvoa asianomaisia ruhtinaita varustamaan ja linnoittamaan kaupunkinsa ja jättämään maaseudun oman onnensa nojaan. Sen kimppuun, joka on hyvin linnoittanut kaupunkinsa ja muissakin suhteissa kohdellut alamaisiaan siten kuin ylempänä on sanottu ja tullaan myöhemmin sanomaan, hyökätään aina sangen arastellen. Ihmiset näet eivät koskaan suosi sellaisia yrityksiä, jotka tuottavat vaikeuksia; eikä suinkaan ole helppoa käydä sen kimppuun, jolla on vahvasti varustettu kaupunki ja jota hänen alamaisensa eivät vihaa.
Saksanmaan kaupungeilla on sangen laaja vapaus, mutta perin suppea maa-alue; ne tottelevat keisaria mielensä mukaan eivätkä pelkää häntä enemmän kuin ketään muutakaan mahtavaa naapuria, koska ovat niin lujasti varustettuja, että itsekukin ymmärtää niiden valloittamisen olevan peräti pitkällistä ja vaikeaa. Niillä kaikilla on näet suojanaan riittävät muurit ja vallihaudat, tarpeeksi tykistöä ja yleisissä makasiineissa aina varalla ruokaa, juomaa ja polttopuita yhdeksi vuodeksi. Sitäpaitsi on niissä rahvaan ylläpidoksi ja valtion kulujen välttämiseksi järjestetty asiat niin, että rahvaalle voidaan yhdeksi vuodeksi antaa työtä niissä teollisissa ammateissa, joihin kaupungin ja sen asukkaiden elämä ja toimeentulo ensisijassa perustuu. Lisäksi he pitävät arvossa sotaisia harjoituksia ja samalla noudattavat kuria ja järjestystä.
Niinpä siis ruhtinasta, jolla on linnoitettu kaupunki ja jota hänen alamaisensa eivät vihaa, on vaikea ahdistaa, ja jos niin tapahtuisikin, olisi ahdistajan pakko häpeällä peräytyä. Sillä asiaintila maailmassa vaihtelee siinä määrin, että on miltei mahdotonta pitää sotajoukkoa vuosikautta häntä piirittämässä. Jos joku väittää, että kansa, nähdessään muurien ulkopuolella olevien tilustensa palavan, menettää kärsivällisyytensä ja pitkällisen piirityksen sekä oman etunsa vuoksi luopuu ruhtinaasta, vastaan hänelle, että voimakas ja rohkea ruhtinas aina pystyy voittamaan nämä vaikeudet. Hän joko antaa alamaisilleen toiveita onnettomuuden pikaisesta loppumisesta, tai pelottaa heitä vihollisen julmuudella, tai sitten neuvokkaasti suoriutuu niistä, jotka hänestä näyttävät liian julkeilta. Lisäksi vihollinen tavallisesti polttaa ja hävittää maata heti alussa, aikana, jolloin ihmisten mielet vielä ovat täynnä tulta ja intoa puolustautumaan. Sitä vähemmän on siis ruhtinaalla syytä epäröidä, sillä tuho on jo tehty ja onnettomuus auttamattomasti tapahtunut, kun mielet jonkun ajan kuluttua alkavat tyyntyä. Niinpä kansa sitä lujemmin pyrkii liittymään ruhtinaaseensa, jonka katsovat olevan heille kiitollisuuden velassa, koska ovat hänen puolestaan antaneet talonsa poltettaviksi ja omaisuutensa tuhottavaksi. Ihmisten luonne on näet sellainen, että heitä velvoittavat yhtä paljon heidän tekemänsä kuin heidän kokemansa hyvättyöt. Ottaen tämän kaiken lukuun, ei siis pitäisi viisaalle ruhtinaalle olla vaikeaa piirityksen aikana rohkaista ja vahvistaa kansalaistensa mieliä, kun hänellä vain on riittävästi elintarpeita ja puolustusvälineitä.
11. luku.
Hengellisistä ruhtinaskunnista.