Palaten kysymykseen: rakastettu vaiko pelätty? päätän siis, että koska ihmisten rakkaus riippuu heistä itsestään, mutta heidän pelkonsa riippuu ruhtinaasta, viisaan ruhtinaan tulee nojautua siihen mikä on hänen omassa vallassaan, eikä siihen mikä on muiden vallassa. Hänen tulee ainoastaan, kuten sanottu, koettaa välttää alamaistensa vihaa.
18. luku.
Missä määrin ruhtinaiden on pidettävä lupauksensa.
Jokainen käsittää, kuinka kiitettävää on että ruhtinas pitää lupauksensa ja toimii rehellisesti eikä petollisesti. Kuitenkin osottaa nykypäivien kokemus, että ne ruhtinaat ovat suorittaneet suurtöitä, jotka eivät liioin ole pitäneet lukua lupauksistaan, vaan päinvastoin ovat viekkaasti osanneet panna ihmisten pään pyörälle ja lopuksi päässeet voitolle niistä, jotka ovat luottaneet heidän sanoihinsa. Tiedettäköön siis, että on kaksi eri tapaa taistella: toinen lakien, toinen raa'an voiman avulla. Edellinen on ihmisten, jälkimäinen eläinten tapa. Mutta koska edellinen ei useinkaan riitä, täytyy turvautua jälkimäiseen. Niinpä täytyykin ruhtinaan osata esiintyä sekä ihmisenä että eläimenä. Juuri tätä seikkaa ovat muinaisajan kirjailijat tahtoneet peitetyin sanoin teroittaa ruhtinaiden mieliin, kertoessaan, kuinka Akhilleus ynnä monet muut muinaisajan ruhtinaat olivat lapsina annetut kentauri Kheironin hoitoon, jotta kasvaisivat hänen valvontansa alaisina. Tämä tietysti merkitsee sitä, että kun opettaja oli puoleksi ihminen, puoleksi eläin, ruhtinasten tuli oppia käyttämään hyväkseen kumpaakin luonnetta, sillä toinen ilman toista ei riitä.
Jos siis ruhtinaan on tarvis osata hyvin näytellä eläintä, tulee hänen esikuvikseen valita kettu ja leijona; sillä leijona ei osaa yksin välttää ansoja eikä taas kettu kykene yksin puolustautumaan susilta. Täytyy siis olla kettu keksiäkseen ansat ja leijona pelottaakseen sudet. Ne, jotka tahtovat esiintyä yksinomaan leijonina, eivät ymmärrä asiaansa. Senpätähden ei viisas ruhtinas voi eikä hänen tulekaan pitää sanaansa, jos sellaisen noudattaminen olisi hänelle vahingoksi ja jos ne syyt ovat hävinneet, jotka saivat hänet sellaiseen sitoutumaan. Jos kaikki ihmiset olisivat hyviä, ei tämä neuvo olisi paikallaan, mutta kun he ovat kelvottomia eivätkä puolestaan pysy sinulle antamassaan sanassa, ei sinunkaan tarvitse pitää heille antamiasi lupauksia.
Eikä ruhtinaalta ole koskaan puuttuva laillisia syitä puolustella sanansa rikkomista. Tästä voitaisiin luetella runsaasti nykyaikaisia esimerkkejä ja osottaa, kuinka monet rauhansopimukset ja sitoumukset ovat rauenneet tyhjiin ruhtinasten petollisuuden takia, ja kuinka se, joka on parhaiten osannut matkia kettua, on parhaiten onnistunut. Mutta tätä ominaisuutta täytyy osata taitavasti kaunistella ja olla suuri teeskentelijä ja näyttelijä. Ihmiset ovat näet niin yksinkertaisia ja niin riippuvaisia hetken pakoituksesta, että se, joka tahtoo pettää, löytää aina jonkun helposti petettävän.
Aivan tuoreista esimerkeistä tahdon mainita vain yhden. Aleksanteri VI ei tehnyt koskaan muuta kuin petti ihmisiä, eipä edes koskaan ajatellutkaan muuta ja löysi aina petettäviä uhreja. Ei ole koskaan kukaan ihminen osannut vakavammin vakuutella ja juhlallisemmin vannoa jotakin asiaa, mutta vähemmän sitä pitää kuin hän. Siitä huolimatta hänen petoksensa aina onnistuivat, koska hän hyvin tunsi kanssaihmisensä.
Ruhtinas ei siis välttämättä tarvitse kaikkia edellä mainittuja hyviä avuja, mutta hänen täytyy ainakin luulotella omaavansa ne. Rohkenenpa väittää, että niiden omaaminen ja alituinen noudattaminen on vahingollistakin, kun sen sijaan niiden teeskentely on hyödyllistä, kuten olla olevinaan armelias, uskollinen, lempeä, hurskas ja vilpitön. Mutta tulee siinä määrin hallita mielensä, että tarpeen tullen voi ja osaa menetellä päinvastoinkin.
Tulee siis ymmärtää, että ruhtinas, eritotenkin vastakohonnut, ei voi noudattaa kaikkia niitä hyveitä, jotka tuottavat ihmisille hyvän nimen; voidakseen säilyttää valtansa, hänen täytyy useinkin toimia vastoin uskollisuuden, ihmisyyden, armeliaisuuden ja uskonnon lakeja. Sentähden on tarpeen, että hänellä on sellainen luonne, joka helposti kääntyy tuulien ja onnen vaihtelujen mukaan eikä kuitenkaan, kuten jo sanoin, aiheettomasti poikkea hyveen polulta, mutta kyllä tarvittaessa osaa käydä paheenkin tietä.
Niinpä tuleekin ruhtinaan pitää tarkka huoli siitä, ettei hänen suustaan koskaan luiskahda sanaa, joka ei olisi noiden edellä mainittujen viiden hyveen täyttämä. Häntä nähdessään ja kuullessaan tulee jokaisen luulla, että siinä on edessäsi itse lempeys, uskollisuus, vilpittömyys, ihmisyys ja hurskaus. Eikä mikään ole tärkeämpää kuin viimemainitun hyveen näennäinen omaaminen. Ihmiset näet arvostelevat yleensä enemmän silmiensä kuin käsiensä mukaan, sillä jokainen saattaa nähdä, mutta harvat tulla kanssasi kosketuksiin. Kaikki näkevät, miltä näytät, harvat tuntevat, mikä todella olet. Ja nuo harvat eivät rohkene vastustaa niiden monien mielipidettä, joilla on valtion mahti ja arvo suojanaan. Kaikkien ihmisten teot, erittäinkin ruhtinasten, joiden suhteen ei voi vedota mihinkään tuomioistuimeen, arvioidaan vain tulostensa mukaan. Ruhtinaan on siis vain turvattava elämänsä ja valtansa; siihen käytetyt keinot arvostellaan aina kunniallisiksi, vieläpä kiitosta ansaitseviksi, sillä rahvas kiinnittää huomionsa vain asian ulkonäköön ja lopputulokseen. Ja koko maailmahan on pelkkää rahvasta, kun sen sijaan harvat järkevät saavat merkitystä vain silloin, kun rahvas ei enää tiedä, mihin nojautua. Eräs nykyajan ruhtinas, jonka nimi jääköön tässä mainitsematta,[49] ei koskaan saarnaa muusta kuin rauhasta ja uskollisuudesta, mutta itse asiassa vihaa ankarasti molempia; ja jos hän niitä todella olisi noudattanut, olisivat ne häneltä jo monta kertaa vieneet sekä valtion että arvovallan.