Myöskin on ruhtinaalle kunniaksi, että hän on todellinen ystävä ja todellinen vihollinen, t.s. että hän vähääkään epäröimättä julistautuu toisen puolelle toista vastaan; mikä menettely on aina edullisempi kuin puolueettomana pysyminen; sillä kahden mahtavan naapurisi joutuessa keskenään sotaan, he ovat sitä laatua, että sinun, jos toinen heistä voittaa, on joko pelkääminen voittajaa tai ei. Kummassakin tapauksessa on sinulle aina otollisempaa esiintyä julkisesti ja käydä lujasti sotaa; sillä ensimäisessä tapauksessa, jollet ilmaise kantaasi, sinusta aina tulee voittajan saalis, vieläpä voitetun mielihyväksi ja tyytyväisyydeksi; eikä sinulla enää ole mitään syytä tai keinoa puolustautua eikä mitään, johon voisit turvautua. Sillä voittaja ei kaipaa epäilyttäviä ystäviä, jotka hädän hetkenä eivät ole häntä auttaneet; voitettu taas ei ota sinua suojaansa, koska et ole tahtonut ase kädessä rientää hänen avukseen.

Antiokhos tuli aitolialaisten kutsumana Kreikkaan karkoittamaan sieltä roomalaisia. Hän toimitti lähettiläitä akhaialaisten luo, jotka olivat roomalaisten ystäviä, pyytämään heitä pysymään puolueettomina. Toiselta puolen taas roomalaiset kehoittivat heitä tarttumaan aseihin heidän puolestaan. Asia joutui akhaialaisten neuvoskunnassa ratkaistavaksi; siinä Antiokhoksen asiamies kehoitti heitä pysymään puolueettomina, mihin roomalaisten lähettiläs vastasi: "Mitä siihen tulee että teille muka olisi parasta ja hyödyllisintä olla sekaantumatta meidän sotaamme, niin ei mielestäni mikään ole teille sen turmiollisempaa, sillä jollette ota osaa sotaan, te kiitoksetta ja kunniatta jäätte voittajan saaliiksi."

Ja aina käykin niin, että se, joka ei ole ystäväsi, vaatii sinulta puolueettomuutta; kun taas se, joka on ystäväsi, pyytää sinua esiintymään ase kädessä. Epäröivät ruhtinaat, välttääkseen nykyhetken vaaroja, useimmiten noudattavat puolueettomuutta, mutta siten tavallisimmin joutuvat häviöön. Mutta jos ruhtinas päättäväisesti esiintyy toisen puolella, ja jos se, johon hän on liittynyt, voittaa, vaikkapa siten tulisikin niin mahtavaksi, että sinä joudut riippuvaiseksi hänestä, niin sittenkin kiitollisuus ja ystävyys sitoo hänet sinuun; sillä eivät ihmiset sentään koskaan ole niin kunniattomia, että sortaisivat sinua julkealla kiittämättömyydellä. Myöskään ei voitto koskaan ole niin täydellinen, ettei voittajan tarvitsisi ollenkaan pitää mistään lukua, varsinkaan siitä, mikä on oikeus ja kohtuus. Mutta jos se, johon olet liittynyt, joutuu tappiolle, niin hän kuitenkin ottaa sinut turviinsa ja auttaa sinua mikäli voi, ja sinä pääset osamieheksi hänen onneensa, joka voi jälleen kääntyä.

Toisessa tapauksessa, kun taistelevat puolet ovat sitä laatua, ettei sinulla ole mitään pelättävää, voittipa kumpi hyvänsä, on vielä viisaampaa liittyä mukaan, koska muutoin myötävaikutat juuri sen häviöön, joka sinun olisi tullut pelastaa, jos olisit ollut älykäs. Jos hän voittaa, joutuu hän sinusta riippuvaiseksi, ja onkin mahdotonta, ettei hän sinun avullasi voittaisi. Ja tässä on otettava huomioon, että ruhtinaan tulee varoa koskaan liittymästä häntä itseään mahtavampaan, käydäkseen muiden kimppuun, jollei välttämättömyys häntä siihen pakoita, kuten edellä on sanottu. Sillä jos tämä voittaa, joudut riippuvaiseksi hänestä; mutta ruhtinasten tulee, mikäli mahdollista, välttää muiden armoille joutumista. Venezialaiset liittyivät Ranskaan Milanon herttuaa vastaan, vaikkapa olisivat voineet välttääkin tämän liiton, joka tuli heidän tuhokseen.[60] Mutta jos sitä ei voida välttää, kuten oli firenzeläisten laita, paavin ja Espanjan sotajoukkojen käydessä Lombardian kimppuun,[61] niin silloin tulee ruhtinaan, edellä mainituista syistä, liittyä puolelle tai toiselle. Älköön koskaan mikään valtio kuvitelko voivansa tehdä aivan varmaa valintaa; pikemminkin muistettakoon, että jokainen ratkaisu on seurauksiltaan epävarma, sillä johtuuhan jo asiain luonnosta, ettei koskaan voida välttää toista pahaa joutumatta toiseen. Mutta viisaushan onkin siinä, että osaa arvioida vaarojen eri laadun ja valita hyvänä sen, joka on vähimmin huono. Ruhtinaan tulee lisäksi suosia kykyä ja kuntoa ja pitää arvossa niitä, jotka itsekullakin eri alalla ovat eteviä. Samalla hänen tulee rohkaista kansalaisiaan harjoittamaan rauhallisesti ammattejaan, niin kaupan kuin maanviljelyksen tai minkä muun ihmistoiminnan alalla hyvänsä, jotta joku ei pidättyisi parantamasta maatilojaan pelosta, että ne häneltä riistetään, ja taas toinen ei epäröisi laajentaa kauppaliikettään verojen pelosta. Päinvastoin hänen tulee palkita niitä, jotka harrastavat mainittuja asioita, ja yleensä kaikkia, jotka jollakin tavalla tahtovat lisätä hänen kaupunkinsa tai valtionsa arvoa. Muutenkin tulee hänen sopivina aikoina vuodessa huvittaa kansaansa juhlilla ja näytelmillä. Ja koska jokainen kaupunki on jaettu ammatti- tai yhdyskuntiin, tulee hänen ottaa huomioonsa nämä yhtymät, käydä joskus niiden kokouksissa ja osottautua ystävälliseksi ja ylevämieliseksi, kuitenkin siten, että hän aina esiintyy korkean arvonsa mukaisesti, sillä siitä hän ei saa tinkiä missään asiassa.

22. luku.

Ruhtinasten sihteereistä.

Palvelijain valinta on ruhtinaan tärkeimpiä tehtäviä, ja ne ovat joko hyviä tai huonoja, riippuen ruhtinaan älykkyydestä. Ruhtinasta ja hänen ymmärrystään arvostellaankin ensiksi sen mukaan millaista väkeä hänellä on ympärillään. Jos ne ovat pystyviä ja uskollisia, voidaan häntä aina pitää viisaana miehenä, koska hän on osannut arvioida heidän kyvykkyytensä ja pysyttää heidät uskollisina. Mutta muussa tapauksessa ei hänestä voida antaa edullista arvostelua, sillä ensimäisen virheensä hän on tehnyt jo heitä valitessaan. Ei kukaan, joka on tiennyt Antonio da Venafron olleen Sienan ruhtinaan Pandolfo Petruccin[62] palveluksessa, ole voinut olla pitämättä Pandolfoa erittäin viisaana miehenä, koska hän oli osannut valita sellaisen palvelijan.

On olemassa kolmenlaista ymmärrystä: ensimäinen ymmärtää kaikki itsestään; toinen ymmärtää vasta silloin kun muut asian selvittävät; kolmas ei ymmärrä itsestään eikä edes muiden selvitysten avulla. Ensimäinen laji on erinomainen, toinen on oivallinen, kolmas on hyödytön. Niinpä onkin aivan ilmeistä, että Pandolfon ymmärrys, jollei ollutkaan tuota ensimäistä lajia, oli ainakin toista lajia; sillä milloin asianomaisella on arvostelukykyä erottaa hyvä ja huono toisen sanoissa ja teoissa, silloin hän osaa myös, vaikkapa hänellä ei olisikaan itsenäistä älykkyyttä, erottaa toisistaan palvelijansa hyvät ja huonot puolet ja kiittää edellisiä sekä ojentaa jälkimäisiä; silloin palvelija ei saata toivoa voivansa pettää häntä ja sentähden käyttäytyy hyvin.

Mutta voidakseen hyvin tuntea palvelijansa on ruhtinaalla käytettävissä eräs keino, joka ei koskaan petä. Kun huomaat palvelijasi ajattelevan enemmän itseään kuin sinua ja kaikissa toimissaan etsivän omaa etuaan, niin sellainen ei ikinä ole kunnon palvelija, eikä sinun tule koskaan luottaa häneen. Sillä se, jolla on valtion asiat käsissään, ei saa milloinkaan ajatella itseään vaan ruhtinastaan eikä koskaan huolehtia muista kuin hänen asioistaan.

Mutta toiselta puolen tulee ruhtinaankin, pysyttääksensä palvelijansa kelvollisena, pitää hänet muistossaan, kunnioittamalla häntä, tekemällä hänet rikkaaksi, saavuttamalla hänen kiitollisuutensa ja jakamalla hänen kanssaan kunnian ja tehtävät, jotta kunnian ja rikkauden runsaus pidättäisi häntä haluamasta enää enempää, ja korkea virka-arvo panisi hänet pelkäämään muutoksia; koska hänen tulee tietää, ettei hän voi pysyä vallassa ilman ruhtinaan tukea. Milloin siis ruhtinaat ja heidän palvelijansa ovat toisiinsa tässä suhteessa, silloin he voivat luottaa toisiinsa; muussa tapauksessa on loppu aina tuhoisa jommallekummalle heistä.