5. luku.
Miten on hallittava sellaisia kaupunkeja tai ruhtinaskuntia, jotka ennen valtausta ovat eläneet omien lakiensa mukaan.
Jos tällä tavoin valloitetut alueet ovat tottuneet elämään vapaudessaan lakiensa mukaan, on olemassa kolme eri keinoa niiden säilyttämiseksi. Ensimäinen on niiden hävittäminen; toinen asettua itse sinne asumaan; kolmas sallia heidän pitää lakinsa, kunhan vain suorittavat veroja, ja asettaa sinne harvainvaltainen hallitus, joka pysyttää maan sinulle uskollisena. Sillä sellainen hallitus, ollen ruhtinaan luoma, ymmärtää, ettei se voi pysyä pystyssä ilman hänen ystävyyttään ja tukeaan, ja tekee senvuoksi kaikkensa kannattaaksensa häntä.
Vapauteen tottuneessa kaupungissa säilyttääkin valloittaja valtansa helpommin kaupungin omien kansalaisten avulla kuin muilla keinoin; siitä on todistuksena spartalaiset ja roomalaiset. Spartalaiset valloittivat Ateenan ja Theban, asettaen niihin harvainvaltaisen hallituksen: kuitenkin he kohta menettivät ne. Roomalaiset taas säilyttivät Capuan, Karthagon ja Numantian hallussaan hävittämällä ne. Mutta koettaessaan Spartan tavalla pitää Kreikkaa vallassaan, antamalla sen säilyttää vapautensa ja lakinsa, he eivät siinä onnistuneet, vaan täytyi heidän ylivaltansa turvaamiseksi hävittää useita Kreikan kaupunkeja.
Eikä todella olekaan taatumpaa keinoa säilyttää hallussaan sellaisia valtioita kuin niiden tuhoaminen. Se, joka pääsee jonkun vapauteen tottuneen kaupungin herraksi eikä hävitä sitä, joutuu varmasti itse sen kautta häviöön. Vapautensa ja entisten valtiolaitostensa nimessä se näet aina löytää tekosyyn kapinaan, sillä ei aika eikä hyvänteot voi koskaan saada niitä unohtumaan. Jollei sen asukkaita hajoiteta toisistaan eri tahoille, niin he kaikista varokeinoistasi huolimatta jokaisessa soveliaassa tilaisuudessa vetoavat samaiseen vapauteensa ja etuoikeuksiinsa, kuten on tehnyt Pisakin, oltuaan jo satasen vuotta Firenzen yliherruuden alaisena.
Mutta jos kaupungit tai alueet ovat tottuneet ruhtinasvaltaan, ja asianomainen suku on jo sammunut, niin ne, koska toiselta puolen ovat tottuneet kuuliaisuuteen ja toiselta puolen vanhan ruhtinaan suku on poissa, eivät voi sopia keskenään uuden valitsemisesta eivätkä myöskään kykene elämään vapaudessa. Senpätähden he eivät hevillä tartu aseihin, ja niinmuodoin vieraan ruhtinaan on verrattain helppo alistaa heidät valtaansa. Mutta tasavalloissa on enemmän elinvoimaa, enemmän vihaa, enemmän kostonhalua, eikä vanhan vapauden muisto anna heille hetkenkään rauhaa. Niinpä varmin keino onkin joko tuhota ne tai asettua niihin asumaan.
6. luku.
Uusista ruhtinaskunnista, jotka on hankittu omien aseiden ja oman toimintakyvyn avulla.
Älköön kukaan hämmästykö, jos minä, puhuessani aivan uusista ruhtinaskunnista, vetoan sekä ruhtinaihin että valtioihin nähden mitä mainioimpiin esimerkkeihin. Kun näet ihmiset tavallisesti kulkevat valmiiksi poljettua latua ja matkivat toiminnassaan muiden tekoja, ja kun ei ole helppoa kokonansa käydä samaa tietä eikä saavuttaa esikuvaksi otettujen korkeaa kuntoa, niin tulee järkevän miehen aina käydä suurten henkilöjen jälkiä ja pitää etevimpiä esikuvanaan, voidakseen, vaikkapa ei kyvyltä olisikaan heidän vertaisensa, ainakin vivahtaa heihin. Hänen pitää menetellä taitavain jousimiesten tavalla, jotka, nähdessään maalin olevan liian kaukana ja tuntien jousensa kantovoiman, tähtäävät melkoista ylemmäksi kuin maali, ei lennättääksensä nuolensa niin korkealle, vaan osatakseen, ylemmäksi tähtäämällä, maaliinsa.
Väitän siis että aivan uusissa ruhtinaskunnissa on vallan säilyttäminen uudelle ruhtinaalle sen mukaan vaikeampi tai helpompi, miten kyvykäs tai kyvytön tuo valloittaja itse on. Ja kun yksityisen henkilön kohoaminen ruhtinaaksi edellyttää joko kyvykkyyttä tai onnea, niin on selvää, että toinen tai toinen näistä seikoista jossakin määrin helpottaa monia vaikeuksia. Siitä huolimatta useinkin se pysyy parhaiten pystyssä, jolla on ollut vähimmin onnea. Lisäksi on asialle eduksi, jos ruhtinaan, kun hänellä ei ole muita valtioita, on pakko asettua sinne asumaan.