"Uskon".
"Ja että Jeesus Kristus on tullut maailmaan ja kuollut meidän syntiemme tähden?"
"Riennä, Orontius!" huusi Fabiola ja viittasi läheisyydessä solisevalle suihkukaivolle päin.
Mutta tätä kehoitusta ei olisi tarvinnutkaan. Orontius seisoi jo kaivon vieressä. Hän otti kahmalollisen vettä ja vuodatti kuolevan afrikattaren päälle, lausuen samalla kasteen asetussanat.
Muutamain silmänräpäysten kuluttua oli hän kuollut. Vahvasti luottaen siihen, että laupeus vielä yhdennellätoista hetkellä oli tullut tuon kurjan pimitetyn sielun osaksi, kuten ryövärille ristinpuussa, meni Orontius yhdessä Fabiolan kanssa sisään; täällä jatkettiin vielä muutamia tunteja hiljaista, sydämellistä yhdessä-oloa, jonka jälkeen vieras lähti paluumatkalle.
Tämän jälkeen suotiin hänelle vain muutamia vuosia elinaikaa ja niin sai hän laskea matkasauvan kädestään ja taivaassa, yhdessä ennemmin kuolleen armaan äitinsä ja rakkaan sisarensa kanssa, iäti kiittää ja ylistää Herraa, joka oli vapahtanut hänet, pelastanut hänetkin "pimeyden vallasta ja siirtänyt hänet rakkaan Poikansa valtakuntaan".
Fabiola saavutti korkean iän. Uhraten aikaansa ja voimiansa, lahjojansa ja omaisuuttaan Jumalansa palvelemiseen, oli ja pysyi tuo muinoin niin ylpeä roomalainen patriisitar hiljaisena ja nöyränä Herran palvelijana, ja siunauksesta rikkaan elämänsä päätyttyä, muutti hän autuaasti "siihen lepoon, joka Jumalan kansalle on vielä tarjona".
End of Project Gutenberg's Fabiola eli katakombien kirkko, by Nicholas Wiseman