"Ja mikähän se olisi, Syra?"
"Vain hän itse".
Fabiola kätki kasvot käsiinsä ja jatkoi sitten, katse tutkivasti luotuna Syraan: "Minä en tosin sinua ymmärrä, mutta kuvattuasi niin selvästi minulle edesvastauksen tunteen, olen vakuutettu, ett'eivät nämäkään sanasi ole todellista, suurta merkitystä vailla".
"Yhtä varmasti kuin jokainen sanani on tullut kuulluksi, yhtä varmasti kuin kaikki sydämeni ajatukset ovat olleet nähtävinä, yhtä varmasti on totta se, mitä olen puhunut", vakuutti Syra.
"Minä tunnen, etten pitemmältä jaksa viipyä näissä aineissa; henkeni tarvitsee levätä". Niin sanottuaan Fabiola vetäytyi hiljaa ja miettiväisenä takaisin huoneisiinsa.
Seitsemäs Luku.
Huvila ja sen asukkaat.
Toivehikkaina palajamme jälleen Fabiolaan. Tosin ei hänestä vielä saata sanoa: "yö on kulunut". Mutta olemme iloksemme nähneet, että "päivä jo koittaa." Ja eikö tämä koitto, tämä aamun sarastus tiedä päivän valkenemista ja nousevan auringon kohoamista ennen pitkää täyteen loistoonsa? Eikö Jumalan sana anna meille sitä rohkaisevaa lupausta, että "Jumala antaa apunsa oikeamielisille", ja että "joka etsii, hän löytää"? Ja eikö tämä jalo patriisitar tietämättänsäkin kuulunut noihin etsiviin, kuten niin monet muut jalommista pakanaperheistä kristinuskon alkuaikoina? Emmekö siis ole täysin oikeutetut katselemaan häntä toivehikkain silmin?
Fabiolasta tuntui kuin olisi hän tehnyt suuren keksinnön, joka johti hänet korkeihin, ennen aavistamattomiin piireihin. Mutta kauhistuneena koetti hän paeta sitä edesvastausta, jota uusi valkeus vaati. Ja mitenkä hän ilman tukea ja johtoa voisi saavuttaa sen päämäärän, joka hänen orjattarensa sanojen ja käytöksen kautta oli käynyt hänelle niin viehättäväksi?
Seuraavana aamuna oli hän päättänyt käydä, niinkuin hänellä oli tapana aina kerran tehdä, oleskellessaan maalla, terveisillä entisen prefektin Chromatiuksen luona, joka ammoisista ajoista saakka oli ollut talon taattu ystävä. Lukija muistaa kaiketi hänet neljännestä luvusta, sekä tietää, että nuoret kristityt saivat perusteellisempaa opetusta kristinopissa hänen maatilallaan. Olihan tosin monenlaisia kummallisia huhuja huvilassa vallitsevista elintavoista saapunut Fabiolan kuuluville, mutta asiain todellisesta tilasta ei hänellä kumminkaan ollut vähintäkään aavistusta. Sanottiin Chromatiuksen tarjoovan suojaa monille sellaisillekin vieraille, joita ei koskaan ennen oltu huvilassa nähty. Hänen kerrottiin päästäneen kaikki orjansa vapaiksi, mutta nämä eivät olleet halunneet poistua hänen luotaan. Vielä sanottiin perheen lukuisain jäsenten viettävän onnellista elämää, vaikka siellä ei milloinkaan pidetty kestejä eikä valmistettu suurenmoisia juhla-aterioita tahi pantu toimeen meluavia huveja. Eipä ihmettä siis, jos Fabiola tällä kertaa jännitetyllä odotuksella hankkiutui lähtöön.