Tämä huomautus nosti varjon äijän rauhallisille kasvoille. Sauluksen kuva, kristittyjen vainoojan haamu, astui ilmielävänä hänen sielunsa silmäin eteen. Fabiola, joka huomasi tuskan ilmeen kuvautuvan noissa äsken niin iloisissa kasvoissa, lausui lepyttävästi ja lempeä uhkuvalla äänellä: "Pelkäänpä että olen puhunut kovin ajattelemattomasi, ystävä vanhus, ja herättänyt sanoillani tuskallisia muistoja sielussasi. Suo minulle anteeksi! Puhukaamme muusta. Tiedätkö ketään, joka näinä päivinä aikoo matkata Roomaan? Minä pelkään, että isäni, kuten hän jo useita kertoja on tehnyt säästääkseen itseään ja minua eron haikeudelta, aikoo lähteä tuolle matkalleen hyvästiä sanomatta. Siksipä olisin kiitollinen, jos saattaisit neuvoa minulle luotettavan sananviejän, jolle voisin uskoa hänelle menevän kirjeen".
Ilokseen saattoi Chromatius toimittaa hänelle tämän avun. Muuan oppilaista oli juuri aikeessa lähteä pitemmäksi aikaa Roomaan. Hänen oli määrä jo huomenna matkalle. Isännän kehoitusta seuraten Fabiola lähti yhdessä hänen kanssaan lukuhuoneeseen, missä hän sai tutustua äsken mainittuun sananviejään sekä kirjoittaa kirjeensä. Sanotussa huoneessa oli useita kirja-arkkuja. Pöydän ääressä huoneen keskellä istui nuorukainen kopioiden pergamenttikääryä. Chromatius esitti hänet Fabiolalle Torkvatuksen nimellä ja ilmoitti hänelle asian.
"Palveluksen osoittaminen jalolle Fabiolalle ja korkeasti kunnioitettavalle Fabiukselle on aina oleva minulle ilo", vastasi nuori mies säädyllisesti, "semminkin, kun minulla oli kunnia yhdessä isäni kanssa olla jalon Fabiuksen palveluksessa, kunnes heikontunut terveyteni pakoitti minut ottamaan eron virasta".
Chromatius otti yhden niitä kauniita pergamenttilehtiä, jotka yhtäkokoisiksi leikattuina olivat pöydällä, nähtävästi käytettäviksi kirjojen kopioimiseen. Tämän ynnä mustetta tarjosi hän Fabiolalle, joka istui pöydän ääreen. Kohta oli hän kirjoittanut muutamia lemmekkäitä rivejä isälleen. Sitten taivutti hän kokoon lehden, sitoi nauhan sen ympärille ja sulki sen sinetillään. Voidakseen jäljestäpäin tilaisuuden sattuessa sopivalla tavalla palkita kirjeenkantajata, kirjoitti hän tarkoin muistiin hänen nimensä ja osoitteensa pergamenttiliuskalle, jonka sitten kätki tunikkaansa. Nautittuaan sitten hieman virvokkeita, lausui hän sydämelliset jäähyväiset isälliselle ystävälleen. Ennenkuin Fabiola nousi vaunuihin, antoi Chromatius hänelle sinetillä suljetun pergamenttikääryn, pyytäin häntä sitä lukemaan. Tuskinpa olisi hän kenellekään muulle pakanalle uskaltanut tarjota moista kirjateosta lahjaksi. Se oli jäljennös Roomalais-kirjeen ensimäisistä luvuista!
Eipä Fabiola koskaan sittemmin voinut unhottaa sitä katsetta, minkä tuo kunnian-arvoisa ukko lähtiessä häneen loi. Oli kuin hän olisi aavistanut, että ne olivat viimeiset jäähyväiset. Koskaan hän ei voinut unhottaa tuota henkevän hellää katsetta ja sitä rakkaudesta väräjävää ääntä, jolla hän lausui: "Hyvästi, lapseni! Ollos satakertaisesti siunattu sillä tiellä, jotas et vielä tunne!"
Liikutettuna siitä sydämellisyydestä, jolla isällinen ystävä oli nuo salaperäiset jäähyväissanat lausunut, hämmästyi Fabiola huomatessaan Torkvatuksen pidättävän hänen vaunujansa jo ennenkuin oli päässyt portillekaan. Silmiinpistävä eroavaisuus tämän nuoren miehen, jos kunnioittavankin, niin kuitenkin varsin vapaan, tuttavallisen käytöksen ja tuon kunnianarvoisan äijän lempeän totisuuden välillä, tuntui Fabiolasta vastenmieliseltä. "Anteeksi, että häiritsen, jalo Fabiola", puhutteli nuorukainen häntä; "saanko kysyä, onko sinusta tärkeää, että tämä kirje joutuisasti perille toimitetaan?"
"On kyllä", kuului vastaus. "Minulle on hyvin tärkeää, että isäni niin pian kuin suinkin saa sen käsiinsä".
"Sen pikainen perille toimittaminen käynee minulle mahdottomaksi. Minä kun suoritan matkani vain jalkaisin tai paraimmassa tapauksessa käyttämällä huokeata kulkuneuvoa, on minun viipyminen muutamia päiviä matkalla", vastasi Torkvatus.
Hetkisen emmittyään Fabiola vastasi: "Sallisitko minun tarjota sinulle jotakin, millä suorittaisit erikois-kulut niin nopeasta matkasta kuin suinkin?"
"Jos sillä voin palvella sinua ja perhettäsi, otan kiitollisuudella vastaan hyväntahtoisen tarjouksesi", vastasi sanansaattaja hetkeäkään arvelematta. Fabiola ojensi hänelle silloin kukkaron, jonka sisältö ei ainoastaan runsaasti korvannut matkakuluja, vaan sisälsipä vielä paitsi tätä kelpo palkkionkin. Torkvatus sieppasi sen ilmeisellä tyytyväisyydellä ja katosi täysine kukkaroineen erääseen sivukäytävään. Hänen olentonsa oli tehnyt vastenmielisen vaikutuksen Fabiolaan; hänen mielestänsä Torkvatus ei lainkaan soveltunut yhteen hänen vanhan rakkaan ystävänsä kanssa. Mitähän Chromatius olisi sanonut, jos hän olisi osunut todistajaksi kohtaukseen ja nähnyt, mitenkä ahnaasti Torkvatus tarttui kukkaroon! Eiköhän se olisi muistuttanut hänelle Gehasia, Elisan palvelijaa, jopa Juudasta, joka petti Vapahtajansa? —