Eräänä päivänä joulukuun lopulla tapaamme Corvinuksen matkalla termeihin, mukanansa telottajan apulainen, jolla oli yhtä tarkka silmä valitessaan rotevia taistelijoita kilpatannerta varten, kuin konsanaan karjakauppiaalla, joka valikoipi raavaita torille tuodusta karjasta. "Rabirius", huusi prefektin poika vankien ylipäällysmiehelle, "minä tulen keisarin käskystä valitsemaan jumalattomista kristityistäsi muutamia, jotka saavat kunnian tulevana juhlana taistella amfiteatterilla".
"Se on mahdotonta. Minulta ei liikene ainoatakaan", oli vastaus. "Minun on saatava rakennus määräajalla valmiiksi; mutta se käy minulle mahdottomaksi, jos minulta vielä riistetään työväkeä".
"Se ei ole minun asiani", vastasi Corvinus lyhyesti. "Kyllä kai niitä tulee uusia, joilla aukot saadaan täytetyksi. Kuljeta sinä vaan minua ja Catulusta ympäri, jotta saamme valita itsellemme sopivaa väkeä".
Ylipäällysmiehen täytyi, vaikka väkinäisestikin ja äristen, mukautua pakon vaatimuksiin ja hän saattoi nuo vastenmieliset lähettiläät väljemmälle paikalle. Joukko työmiehiä pystytti siinä paraillaan yhtä niistä suurista graniittipylväistä, jotka olivat hakatut yhdestä ainoasta kivestä ja määrätyt asetettavaksi suuren salin kulmiin. Catulus erotti joukosta heti kaksi nuorta miestä, jotka olivat varreltansa muita vahvemmat.
"Nuo kaksi täytyy minun saada, Rabirius", sanoi sitten tuo villien eläinten nöyrä hankitsija. "Ne sopivat mainiosti. Epäilemättä ovat he kristittyjä; sen näkee siitä iloisesta mielestä, jolla he tekevät työtä".
"Mutta juuri noita minä en voi mitenkään luovuttaa. Ne ovat minulle yhtä arvokkaat kuin kuusi muuta tai kuin pari hevosia. Odota kunnes raskaimmat työt saadaan tehdyksi, niin sitten joutavat he", vastasi ylipäällysmies. "Molemmat, Largus sekä Smaragdus, polveutuvat tosin arvokkaasta suvusta, mutta tekevät työtä kuin plebeijit, eikä heidän olisi ensinkään vastenmielistä seuraamaan sinua".
"No hyvä, sen kunnian he tulevat saamaan!" vastasi Corvinus nauraen. "Minä kirjoitan heidät, mutta pidä huolta siitä, että ne täysikelpoisessa kunnossa sitten jätetään minulle".
Ylipäällysmiehen täytyi vasten tahtoansakin katsella, kuinka tuo ovela Catulus valikoitsi jommoisenkin joukon hänen paraimpia työmiehiään, jotka Corvinus sitten otti haltuunsa. Lopulta saapuivat he erään ryhmän luokse, jonka oli suotu hetken levähtää työstään. Ryhmän keskellä istui kunnian-arvoinen ukko, jolla oli pitkä, valkoinen, ryntäille ulottuva parta; hänen vieressään oli kaksi nuorukaista, jotka olivat ottaneet tehtäväkseen oman työnsä ohessa niin paljon kuin suinkin olla avullisina vanhukselle ja muille vähäväkisille veljille. Marmorijärkäleellä ukon edessä istui muita vankeja kuunnellen niin hartaasti niitä ukon puheita, että he näyttivät kokonaan unhottaneen raskaat kärsimyksensä. Tämä isä Kristuksessa teroitti heidän mieliinsä, "ettei tämän nykyisen ajan vaivat ole sen kunnian verta, kuin meille ilmoitetaan"; hän muistutti heille sitä, "että katoomaton, puhdas ja ikuinen perintö on taivaassa tallella pantu niille, jotka Jumalan voimalla varjellaan uskon kautta autuuteen". Näistä kalliista totuuksista lämmenneenä puhui hän ihastuksella siitä ajasta, "jolloin he saavat iloita, jotka nyt vähän aikaa — oi, niin peräti vähän, verraten pitkän iankaikkisuuden rikkomattomaan iloon! — saavat murehtia monenlaisissa koettelemuksissa".
Semmoisenkin miehen sydämessä kuin Corvinuksen näytti tämän joukon näkeminen synnyttävän paremman, vaikka heti haihtuvan tunteen. Valitettavasti haihtui se jo seuraavana silmänräpäyksenä, ja hän kysäsi välinpitämättömästi, mikä äijä on nimeltään. "Hänet saat kernaasti ottaa", vastasi Rabirius, "hänestä ei ole ruuankaan verosta tekijää".
"Sinäpä olet aika vekkuli", vastasi Corvinus nauraen. "Kelpaisi sitä arenalla katsella! Miltähän näyttäisi, jos katsojain eteen pantaisiin taistelemaan ikäloppu ukon rahjus! Ei, nuoria niiden pitää olla, jotka eivät hevillä suostu jalopeurain ja pantterien revittäviksi. Mutta kas, tuollahan on yksi, jonka nimeä et ole meille vielä ilmoittanut, tuo, joka seisoo kasvot poispäin käännettyinä, ilman kahleita ja vanginpukua".