"Hän ei saa kuolla".

Nämä sanat kuultuaan afrikkalaisten jousimiesten päällikkö katsoi maalaiseensa tuijottavin silmin, joista yht'aikaa kuvastui viha ja typeryys. Näytti melkein siltä, kuin olisi hän mielinyt käydä käsiksi numidiattareen. Tämä taasen seisoi pelotonna hänen edessään ja katseli hievahtamatta häneen mustilla silmillään. Tämä tytön katse näytti vaikuttavan lumoavasti häneen, niinkuin hänen kotimaassaan käärmeen silmä lumoo korppikotkan. "Oletko järjiltäsi?" huudahti Hyfaks vihdoin. "Olisit yhtä hyvin oitis pyytänyt päätäni. Jos olisit nähnyt keisarin muodon, kun hän jätti vangin huostaani, niin olisit ollut yhtä varma siitä kuin minäkin, että hän tarkoitti totta vangin suhteen".

"Tietysti täytyy sen näyttää siltä kuin olisi hän kuollut, ja siksi hän ilmoitetaankin, mutta neljäkolmatta tuntia hänen luullun kuolemansa jälkeen täytyy hänen vielä olla hengissä. Hänen uskolaisensa pitävät kyllä huolta hänen poisviemisestään", selitti nainen järkähtymättömällä tyyneydellä.

"Olisin toivonut, että olisit sanonut kaksitoista neljänkolmatta asemasta", virkkoi Hyfaks.

"Oh, tiedän sinut varmaksi laskijaksi, joka kyllä pystyt suorittamaan osasi hyvin. Viidentenäkolmatta tuntina hän kernaasti kuolkoon; mitä se minuun koskee!"

"Se on mahdotonta, Jubala, hän on siksi korkea-arvoinen henkilö, ettei se käy päinsä".

"No, sitten ei kaupoistamme tule mitään", vastasi numidiatar näköjään välinpitämättömänä. "Ainoastaan mainituilla ehdoilla maksetaan rahat ulos. Kylläpä pidät sata sestertiota vähässä arvossa!" Niin sanoen kääntyi hän ovea päin ikäänkuin lähteäkseen pois.

"Äläs! äläs! älähän tuota niin kiirehdi!" huusi Hyfaks, jonka povessa ahneuden pahahenki sai ylivallan. "Katsotaanpa! Puolet rahoista menevät kuin menevätkin väkeni lahjomiseen". Kaikki hänen epäilyksensä haihtuivat kumminkin, kun Jubala ilmoitti hänelle, että hänellä sitä tarkoitusta varten vielä oli kaksikymmentä sestertiota; mutta nämä rahat olivat ainoastaan siinä tapauksessa varmasti saatavissa, että vanki eli vähintään neljäkolmatta tuntia mestauksen jälkeen. "Päätetty, prinsessani, lumoojattareni!" vastasi ahnehtija irvistäen. "Ja sitten vietämme iloiset häät!"

Sebastianuksella, joka vielä makasi sikeässä unessa pihanmuurin luona, ei ollut tietysti aavistustakaan siitä sopimuksesta, minkä nämä kaksi olivat keskenään hänen hengestään hieroneet. Nukuttuansa muutamia tunteja kovalla marmorialustalla, heräsi hän virkistyneenä ja voimistuneena, ja kun kaikki hänen ympärillään oli hiljaa, nousi hän kohotetuin käsin rukoillakseen tai oikeimmiten ylistääkseen ja kiittääkseen siitä kunniasta, joka hänelle Jeesuksen Kristuksen sotamiehenä tänään oli tuleva osaksi. Jos hän ennen oli pelvotta katsellut kuolemata silmiin, taistellessaan sotatantereella maallisen ruhtinaansa puolesta, niin kuinka äärettömästi iloisempana saattoikaan hän mennä kuolemata kohti taivaallisen Herransa puolesta, olletikin kun voitonpalmu epäilemättä häntä sen jälkeen odotti!

Kun Hyfaks aukaisi oven ja näki vankinsa seisovan siinä ihastuksissaan, aamuruskon valaisemana, tunsi tämä raaka julmurikin sen niin vaikuttavan itseensä, että hän olisi saattanut ryömiä pihan poikki ja rukoilla häntä kasvot maahan päin kumartuneina. Mutta — rahat, nuo sata sestertiota, ne täytyy saada ansaituksi! Hänellä oli siis tärkeämpiäkin tehtäviä, kuin osoittaa kunnioitustaan luullulle jumalanpojalle. Siinä tarkoituksessa valitsi hän sadasta jousimiehestään viisi taitavinta, uskoi heille tuumansa ja sai heidät helpolla yritykseen suostumaan, sittenkuin tietysti oli ilmoittanut heille mikä suuri palkkio tässä oli ansaittavana. Paitsi sitä olivat kristityt jo tarjonneet melkoisen summan ruumiista ja tilanneet kaksi orjaa kuljettamaan sitä pois. Tästäkin summasta saavat osansa nuo viisi uskottua, joiden vaiteliaisuuteen johtajan kävi täydellisesti luottaminen.