"Se on yhdentekevä. Pyövelin kirves sellaisen mielen kohta taltuttaa. Mutta onko hänen kohtalonsa päätetty, ja ovatko seuraukset varmat? Se on pääasia", lausui Eurotas.
"Ensimäinen kylläkin, ellei arvaamattomia esteitä satu", kuului vastaus; "mitä jälkimäiseen tulee, riippuu se siitä, millä tuulella keisari on. Mutta minun täytyy tunnustaa, että olen pahoillani, miksi niin nuoren elämän olen saattanut surman suuhun, kun ei tiedä, mitä hyötyä siitä on".
"Fulvius", vastasi siihen vanhus ankaralla äänellä, ja hänen kasvojensa piirteet olivat niin kovat kuin graniitti-kallio aamusumussa, "pois kaikki hentous tässä asiassa! Tiedätkö mikä päivä on huomenna?"
"Kyllä; maaliskuun yhdeskolmatta".
"Se on aina sinuun nähden ollut ratkaiseva päivä. Saadaksesi toisen henkilön omaisuuden aloit sä sinä päivänä — — —"
"Pidä suusi, jos saan luvan sanoa!" keskeytti nuorempi, hirveässä tuskassa, vanhuksen puheen. "Kuinka saatat sinä aina uudestaan ja uudestaan muistuttaa minulle kaikkea sitä, minkä kernaimmin tahtoisin unhottaa?"
"Hyvässä tarkoituksessa! Sinä tahdot unhottaa oman itsesi, mutta sitä et saa tehdä. Minun täytyy poistaa kaikki tekosyyt, joiden nojalla sinä saattaisit antautua omantunnon, siveellisyyden tai oman kunniantuntosi johdettavaksi. On hullua puhua säälistä ihmistä kohtaan, joka estää sinua saavuttamasta onneasi, erittäinkin moisella tavalla".
Fulvius puri kiukuissaan huultansa ja peitti kasvot molemmilla käsillään. Eurotas ei ollut tästä milläänkään, vaan jatkoi leppymättömällä ankaruudella:
"No, huomispäivä on siis jälleen ratkaiseva, kenties kaikin puolin ratkaiseva päivä sinulle. Pohtikaamme tyynesti, mitä mahdollisia toiveita se meille tarjoo! Sinä menet siis keisarin luo ja pyydät, mitä sinulle oikeutta myöten on tuleva. Ja jos saat osuutesi — — —"
"Niin myyn kaikki niin pian kuin mahdollista, maksan velkani ja muutan semmoiseen maahan, missä nimeäni ei ollenkaan tunneta".