"Sitä ei tarvita. Hän käy aivan vapaaehtoisesti", vastasi Catulus, "ja hän on niin nuori".
"Mutta hän on yhtä vastahakoinen kuin mikä vanha akka. Pane heti raudat hänen käsiinsä!"
Pyöveli haki käsirautojen joukosta sopivia ja, löydettyään kaikista köykäisimmät ja pienimmät, kiinnitti hän ne syytetyn ranteihin. Agnes pudisti hymyillen käsiään, ja samaten kuin apostoli Paavali muinoin ravisti kyykäärmeen irti kädestään, niin putosivat käsiraudat kalisten hänen jalkoihinsa.
"Meillä ei ole pienempiä", huomautti pyöveli; "pitäisi noin nuoren ihmisen kantaa toisenlaisia rannerenkaita".
"Vaiti, mies!" keskeytti hänet vihastunut tuomari; kääntyen vangin puoleen, jatkoi hän sitten hieman leppeämmällä äänellä:
"Agnes, nuoruutesi, asemasi ja huonon kasvatuksesi tähden minä säälin sinua. Tahtoisin jos mahdollista pelastaa sinut. Malta mielesi, nyt kun vielä aikaa on! Luovu kristin-uskon vääristä, turmiollisista opetuksista, tottele keisarillisia käskyjä ja uhraa jumalille!"
"Tarpeetonta on kiusata minua kauemmin", vastasi Agnes. "Päätökseni on peruuttamaton. Minä halveksin vääriä jumaliasi ja voin palvella ainoastaan elävää Jumalaa. — Iankaikkinen Jumala, avaa suuriksi taivaan portit, jotka ennen olivat ihmisiltä suljetut! Korkeasti ylistetty Kristus, kutsu luoksesi se sielu, joka pysyy kiinni sinussa!"
"Kyllä näkyy, että minä vain kulutan aikaa", sanoi malttamaton prefekti, joka huomasi säälin ilmauksia kansanjoukon keskuudessa. "Sihteeri, kirjoita päätös".
"Me tuomitsemme Agneen keisarillisen ediktin halveksimisesta miekalla mestattavaksi".
"Minkä tien varrella ja monenko peninkulmakiven luona on tuomio toimeenpantava?" kysyi mestaaja. [Mestaaminen toimitettiin tavallisesti kaupunginporttien ulkopuolella toisen, kolmannen tai neljännen peninkulmakiven luona.]