Tawallisisa taruisa, ulkomaan kielillä, on usiasti joku Ruhtinas, sotasankari eli joku niitten wertainen päämiehenä kertomuksesa; mutta näemme täsä kirjasa, niinkuin myös Kultalasa, alaisemman säädyn Suomesa taponeen, seuroneen, aiwan hywin mukauwan tämänkaltaisiin kertomuksiin; sitä todistaa myös jokainen, joka on lukenut Runebergin, Ruottin kielelle kirjoitetun kirjan: Hirwen Ampujat (Elgssyttarne.) Rakkaus on näisa, niinkuin muisa taruisa, se ratas, joka käyttää kaikki siihen kuuluwat asian haarat. Täsä Haaksirikko-tarusa kerrotaan muutaman Lovisa nimisen tyttären olleen sisus (sisä?) piikana *** Pappilasa. Hän oli kaunis, hywillä awuilla ja tawoilla ja tuli wihdoin hywiin naimisiin Talonpojan Paawon kanssa, jonka pelasti haaksirikosta ja kuolemasta. Lovisan kauneus, siweys, lempeys sytytti palawan rakkauen Paawon syämmeen ja kiitollisuuen ihana, waan monelta häpiällisesti unhotettu eli kukistettu, tunto lisäsi sen. Hupanen on lukia sitäki paikkaa kertomuksesa, josa Paawo tunnustaapi rakkauensa Lovisalle ja anoo häntä awioksensa. Paawon lewottomuus, terwehyttyä pitkällisestä tauti-wuoteesta, johon oli kaatunut haaksirikon kautta, ja pelko ett'ei olla rakastettu Lovisalta; toisella puolen Lovisan neitsyllinen ujous ja siweys, joka kokee salata ja peittää hänen rakkauensa Paawoon — Kaikki nämät asianhaarat owat luonnollisesti ja siewästi kerrotut. Paawo oli warakas talonpoika, hänellä oli suuri maa ja kaunis kartano, eikä häneltä, täytten tarpeitten seasa, siistisä huoneesaan, puuttunut muuta kun rakastettu waimo ja emantä. Ensikerralla tunnustettua rakkauensa Lovisaan, sai wastaukseksi, että jos wuoen päästä eli niin eespäin olisi yhtä waka ja palawa rakkauesaan, saisi jälleen tulla häntä anomaan.