Vaan kerran tänne herrat osuivat,
Nuo sortajat,
Olivat karhunpyyntiretkellänsä.
Jo tarkastettiin uudisasutus,
Jo lausueli vouti mielissänsä:
"Kreivillä maahan ompi oikeus."
Sai Matti sitte kutsun hovihin,
Ja kovinkin
Ja tarkoin verot siellä kirjoitettiin. —
Ja mitähän on nyt taas asiaa?
Nuo maksut sentään aina suoritettiin;
Niit' aiotaanko vielä korottaa?
Aatteistaan vanhus äkin heräjää,
Laps' äännähtää:
"Jo katso, taatto, isä tulee tuolla!"
Ja kotiin saapuu äiti, veikkokin.
"Hei, nyt ei tarvis enää surra, huolla!"
Huudahtaa Matti, astuin esihin.
"Kuulkaatte kaikki omat rakkahat,
Me vapahat
Olemme kautta Kaarle kuninkaamme!
On herrain sortovalta päättynyt;
Me Suomalaiset saamme pitää maamme,
Niin kuningas on selvään säätänyt.
Kun saavuin kreivin hoviin, määräsi
Mun veroni
Tuo kurja vouti kahdenkertaiseksi;
Vaan silloin, silloin tuli pelastus,
Minusta näytti ihan ihmeheksi,
Näin äkkiä kun koitti vapaus."
Ja vielä kertoella Matti ties:
Tul' kruunun mies
Hovihin, kirjat kovat muassansa:
Takaisin läänitykset avarat,
Vapaaksi, itsenäiseks Suomen kansa!
Ne kruunun säädökset ol' ankarat.
Olisit nähnyt naaman herrojen!
Mä säälien
Jo milt'en silmäelin voutiparkaa.
Hän vuorostaan kai saapi taivaltaa
Piankin mierontiellä kruunun sarkaa,
Ansaitun palkan pahuus viimein saa.
"Siis vapaat, vapaat, kiitos Jumalan
Nyt ollahan!"
Huudahtaa äiti, lapset innoissansa.
Hartaana nousi taatto seisaallen
Ja lausui: "vapaa olkoon Suomen kansa!"
Aurinko kultas kasvot vanhuksen.
Kerttu.
"Kerttu joutuu kyöpelihin",
Toiset nuoret ilkkui;
"Kyllä vielä kostan teille!"
Silmät kierot vilkkui.
Kerttu käypi mustan koulun,
Luvut lujat taitaa;
Kulkee öisin kirkkomaassa,
Vaan ei tietä kaitaa.