Kerttu hornaan ratsastaapi
Juhannuksen yönä,
Ihmisiä vahingoittaa
Hänellä on työnä.
Kertun maine yhä kasvaa,
Hän on suuri noita;
Sielunsa myi saatanalle,
Hänt' ei moni voita.
Hyvä rouva kirkkoherran
Käypi sairahaksi;
Ei oo tauti taivahasta,
Pahain panemaksi
Vaimot vakaat vakuuttavat.
Kerttu auttaa voisi,
Kenenkään kun tietämättä
Hänet luokseen toisi.
"Tule Jeesus, ilman herra,
Tänne tarvitahan,
Kipeät surelemahan
Hurmat hautomahan."
Luvut lujat Kerttu lukee
Tähän tautiin liikaan;
Rouvan jättää häijy henki,
Siirtyy pahaan piikaan.
Paha piika poteissansa
Rouvan raukeutta
Lähtee luoksi esivallan,
Etsein oikeutta.
Noidan tahtoo roviolle,
Niin hän terveeks saisi;
Ehkä väistyis häijyläinen,
Jumal' armahtaisi.
Selvä laki, oikeushan
Vallitseepi maassa;
Tuomarit nyt päätään vaivaa
Jutuss' solmukkaassa.
Jumala ja Ruotsin laki
Ankaruutta vaatii,
Ja sen mukaan tuomarikin
Päätöksensä laatii.
"Noita-akka roviolle
Hornankonstein tähden,
Hyvä rouva julkirippiin
Kirkkoon kaikkein nähden."
Jumalalle kunniaksi
Häijyn hengen saasta
Sekä juonet pimeyden
Peratahan maasta.
Profeetta.
Taas vanha templi Unikankareella
On sanankuulijoista täyttynyt,
On kunnon kansa taivaan lohdukkeella
Sydäntään virkistämään yhtynyt.
Löys viimein arvon rouvat penkkeihinsä
Jo kauan kiisteltyään sijoistaan,
Jo hartautta saivat sieluihinsa,
Kun esipappi nousi saarnaamaan.
Ruokonsa unilukkari jo nouti,
Herättää jolla alkoi nukkujat,
Ne, jotka täällä unta vetää jouti,
Vaikk' kuulemahan sanaa saapuivat.
"Se joka händäns ymbärinsä käändä
On autuas", niin pappi todistaa;
On kirkko täynnä laulavata ääntä,
Oi, niin se lohduttaa ja — nukuttaa!
Yht'äkkiä nyt kirkon käytävälle
Olento kummallinen ilmestyi,
Jo kaikkein katseet kääntyi yhtähälle,
Kovasti hienot naiset säikähtyi.
On hiukset pitkät, parta polviin asti,
Rääsyinen puku, vyönä nuora vain;
Nuo silmät säihkyvät niin tuikeasti,
Kun katselee hän kansaan tuijottain.