Ollessaan Kaarlen leirissä
He nähtiin aina yhdessä,
Toistensa kaksi vastakohtaa;
On Matti jörö jättiläs,
Ja Pekka pieni, lystikäs,
Mutt' aina asiat hän johtaa.
Leirissä leikiks lyödähän,
Kun pitkän Matin tekevän
Havaitaan sotatemput väärin.
Hän ei oo siitä ollakseen,
Astuilee vainen verkalleen,
Iloitkoot toiset mielin määrin.
Vaan kerran kummat nähtihin,
Kuohahti veri hidaskin,
Kun pilkkas häntä Ruotsalaiset.
Nyt tarttui Matti kanuunaan
Ja alkoi sillä huitomaan, —
Tulipa aimo tanssiaiset!
"Huut, venska huut!" — hän karjasi,
Niin että leiri kaikasi, —
Kuninkaan niin näk' takanansa.
Jo Matti työtään kauhistui,
Vaan kuningas ol' hymysuin,
Puolusti Pekka veikkoansa.
Mutt' toinen leikki leikittiin,
Kun Narvan luona voitettiin
Armeija suuri Venäläisten.
Molemmat miehet hiessä päin
Löi, iski, pisti vierekkäin,
Rivissä rientäin ensimmäisten.
Kun iskivät he parhaillaan,
Kuningas kiiti ratsullaan
Ohitse lumituiskun lailla.
Vaan voi, jo ratsu kompastui,
Kuningas ojaan vajoutui, —
On saapastaan ja miekkaa vailla.
Pian miehet ehti auttamaan,
Hevosta Matti nostamaan,
Jalastaan Pekka saappaan antaa.
Pääs, Matin miekka kädessään,
Nuor' leijona taas iskemään,
Uus hepo häntä taistoon kantaa…
2.
Kun Fredrikshallin vallilla
Kukistui Ruotsin leijona,
Myös haihtui henki sotainen,
Ol' mennyt aika Kaarlojen.
Ja rauha Uudenkaupungin
Vihdoinkin aikaan saatihin;
Pääs sodan alta Suomenmaa,
Uus aika alkoi sarastaa.