Kotihin pääsi Mattikin,
Pää harmaa, käynnin horjuvin;
Sai nähdä sentään synnyinmaan,
Ennenkuin ehti kuolemaan.
Kotona kaikki toisin nyt,
Tääll' oli sota telminyt;
Ja sodista hän virkkaa ties,
Tää vanha kaarlolainen mies.
Kun loimus talvi-iltoina
Takassa aimo valkea,
Kertoili "setä" lapsillen
Satuja Kaarlen urhojen.
Hän kertoi, kuin läks' astumaan
Kymmentä vastaa yksi vaan,
Kun henki nuoren leijonan
Innosti koko armeijan.
Voitosta miten voittohon
Riennettiin kuin hääviettohon,
Kuin kaukomaihin marssittiin,
Ja vilut, näljät kestettiin.
Vaan mainitessaan Pultavaa
Poskelle kyynel herahtaa.
"Rukous silloin jätettiin,
Sentähden myöskin kävi niin…"
Ei paeta Matti osannut,
Niin oli hänkin joutunut
Vangiksi tsaarin Pietarin, —
Heit' oli luvuin tuhansin.
Vanhuksen ääni kolkko on
Kun kertoo, juhlasaattohon
Kuin tsaari vangit Moskovaan
Vei ylpeillessään voitostaan.
"Ken lukee tuskankyyneleet,
Joit' ovat vangit itkeneet
Aroilla suuren Venäjän
Ja Siperian synkeän? —
Kiitetty isäin Jumala,
Kun toi mun vielä kotia!" —
Hän kyynelsilmin lopettaa,
Karskisti takkaan tuijottaa.