Viel' yksi viesti tuotihin:
Jäi Pekka lumituiskuihin
Laelle Norjan tunturein
Kanss' Suomen viime soturein.
Saapuissa surusanoman
Näin kuultiin Matin lausuvan:
"Pois minäkin jo himoitsen
Luo kaarlolaisten henkien."
Antti Chydenius.
Mennyt oli Ruotsin mahtavuus,
Laskeutui sen päivä Pultavalla;
Vaan nyt koitti jälleen aika uus:
Toimella ja työllä rauhaisalla
Korjatahan vanhat vahingot,
Sotain vauriot.
Mutta eihän sankar'aaluvain
Sovi tehdä kodin pikkutöitä!
Väitti toiset mielin urhokkain,
Pilkkaellen rauhan pyrinnöitä.
"Myssyt" näin ja "hatut" toisiaan
Sätti ainiaan.
Kaikkein huulilla ol' vapaus,
Orjina vaikk' oltiin puolueiden;
Häilyväinen oli hallitus,
Hämmennys suur' oli käsitteiden.
Mistä selvittäjä saadahan
Vyyhdin sekavan?
Kaukaa salomailta Sotkamon
Ilmestyi nyt papinpoika nuori,
Astui neuvospöytään valtion,
Vyyhdit sekavaiset selväks suori,
Tunnussananansa valistus,
Tosi vapaus.
"Senkötähden täällä pidetään
Sorron alaisena Suomenmaata,
Siinä uskossa kun eletään,
Ettei erämaita pyytää saata
Viholliset saaliinhimoiset? —
Oivat aattehet!"
"Maalle vapaus vain suotakoon,
Niin se pian elpyy eloon uuteen;
Kukin, min voi, myyköön, tuottakoon,
Varmaan vie se kansan varakkuuteen."
Päivän selvä oli ajatus, —
Voitti valistus.
"Jos ei pääse kansan toivehet
Koskaan kuuluville hallituksen,
Niin ei poistu maasta puuttehet." —
Ajain asiata valistuksen
Sai Chydenius näin kansallen
Painovapauden.