'Mä tiedän, missä rahaa ois',
Mä lausuin, 'kunhan vainen vois
Sen aarteen kätköstänsä kaivaa.'
'Sanoppas, missä, veikkonen!' —
'Lippaassa kuningattaren…
Ei, vaikenen,
Kun puhua ei maksa vaivaa.'
'Älähän huoli, hankipas
Se mulle!' — vastaa kuningas,
Ja pian tuli lipas meille.
Siin' oli kultarahoja,
Noin viisitoista tuhatta
Tukaattia. —
Näin pääsin, maman, onnen teille.
Nyt olen, ma chère äitini,
Kuninkaan Kustaan suosikki,
Pian hoviviran otan vastaan.
Mä kiiruhdan nyt Tukholmaan,
Mua riennä, äiti, siunaamaan"…
"Onneksi vaan!"
Otsalle suutel' äiti lastaan.
2.
"Tään sodan kuningas on alkanut
Lakia vastoin, maamme saattanut
Jalkoihin sodan ihan ilman syyttä.
Me emme tottele lainrikkojaa,
Vain onnetuutta hänestä saa maa,
Etsimme Katariinan ystävyyttä.
Tuo tapahtuma luona Puumalan
Vain juoni oli Kustaan kavalan;
Hastfehrin miehet siellä sukkelasti
Nimessä venäläisten alkoivat
Tään sodan, rajan takaa ampuivat;
Näin puoltaa Kustaa maataan hurskahasti!"
Leirissä hiipii henki kapinan,
Jo salaa öisin kokoonnutahan,
Ja Pietarin jo teitä kirjeet kulkee.
Lujasti uskoo liitto Anjalan,
Ett' tulee Suomi hyvään turvahan,
Kun Katariina syliinsä sen sulkee.
"Minäkö vielä tuonne leirihin!"
Näin Lauri herra kasvoin kalpe'in
Huudahtaa ihan kauhistuksissansa.
"Niin huonot siellä varustukset on,
Saa terveyskin siellä vaurion;
Mä olen täällä armaan äidin kanssa."
"Kreiville kirje!" — "Käsky sotaan kai!
Sprengtporten kirjoittaapi. — Vai niin, vai!
No, kyllä teen mä käskettyä työtä.
Oi, äiti, maani tahdon pelastaa,
Minulle onnen ovi aukeaa…
Mä lähden oitis! Äiti, hyvää yötä!"
"Jos vangiksi vain saamme kuninkaan,
Niin silloin ollaan herrat Suomenmaan,
Ja uusi aika alkaa Pohjolassa."
Näin Anjalassa salaa tuumittiin;
Vaan eipä käynyt otus satimiin,
Hän on jo Tanskaa vastaan sotimassa.