Mutta myöhään Pohjanmailla voiton saapi valkeus,
Kauan kanssa pakanuuden kesti ristin kamppaus;
Itsekin tää hämärässä viihtyi templituohusten,
Ei siis kumma, jos ei kansaan päässyt valo taivainen.
Voitti viimein valon valta: katso, taivas ruskottaa!
Herran sanaa omin kielin Suomen kansa kuulla saa.
Siitä virtaa valo uusi, elähyttäin, lämmittäin,
Tunkeuu se tölleihinkin, saloillekin ennättäin.
Vaikka vielä sodat, näljät edistystä ehkäisee,
Pohjan hallat, idän ilmat tiedon taimet turmelee,
Sittenkään ei Suomen kansa uskostansa luopunut,
Synkälläkin on se säällä valon voittoon luottanut.
* * *
Moni kysyi kaihomielin: mik' on Suomen vastaisuus?
Kansa itse vastuun tiesi: vielä koittaa päivä uus.
* * *
Päivä uus on koittanutkin,
Aika armas keväimen,
Isäin usko voittanutkin
Tiedon valon kansallen.
Kun se tenhovoimallansa
Täyttää mielet nuorison,
Suojan saapi Suomen kansa,
Turvana se maamme on.
2.
Vankin Suomen heimoveljeksistä,
Suku Pirkkalaisten tarmokas
Työkseen sai Suupohjan rämehistä
Luoda meidän laajat vainiot.
Estänyt ei halla valjukas,
Eivät verivainoin vauriot
Tuimaa työtä poikain pohjolaisten,
Taisteloa urhoin urheaisten.
Uupuivat kun isät raatamasta,
Päästen alle nurmen synnyinmaan,
Pojat vankat isäin neuvomasta
Tarttui kuokkaan, työtä jatkaen,
Tai kun vihamies sai sortamaan,
Tarttuivat he nuijaan, peitsehen.
Eestä vapauden veri, henki! —
Oli oppi isäin, poikienki.