Sen Suomi-äiti kantakoon
Kuin päärlyn povellansa,
Sit' taivaan koitto valaiskoon,
Pois pimeys tienoiltansa!
Taivainen rakkaus antakoon
Elolle vihannuutta
Ja innostusta nuorisoon,
Aatteiden ihanuutta.
Suo, Herra, meille siunaus,
Tuo taloon onnekkuutta,
Töihimme tarmo, hartaus,
Ja kansaan voimaa uutta!
Väinön sanoja.
Kävi kerran Väinämöinen
Suomenmaata katsomaan,
Miten täällä mentyänsä
Eletähän, toimitaan.
Kansan, kovaa kokenehen,
Kansan tutun tapas hän,
Vaan se nukkui uupuneena,
Tuskin tuntui henkivän.
Silloin viisas Väinämöinen
Sanoiksi näin nimesi:
"Tullos taasen, Pellervoinen,
Siementämään Suomeni;
Kylvä, kylvä kyyhyttele
Kautta Luojan sormien
Elon siemen Suomen kansaan,
Henki hyvä isien.
Kylvä syvät syntysanat,
Tiedon, taidon siemenet,
Elämähän uuteen nosta
Riennot suuret henkiset;
Kylvä mieliin innostusta
Kaikkeen hyvään, jalohon,
Valistuksen harrastusta
Sydämmihin nuorison."
Pellervoinen, kunnon poika,
Kylvämään sai siementään,
Kylvi kylät, salomaatkin,
Toivotellen mielessään:
"Paistakohon armas päivä
Näille maille pohjolan,
Hallat hyiset estäköhön
Täältä Luoja taivahan!"
Paistoi päivä kirkkahasti,
Päivä uuden keväimen,
Taimelle sai kylvöt kauniit,
Maahan syvään juurtuen.
Ei nyt enää takatalvi
Orahia kaataa saa,
Tulkoot tuhot idän, pohjan,
Kestävi ne tämä maa.
Kyllä koitti hallat hyiset
Vielä tehdä tuhojaan,
Vihamiehen rikkaruohot
Myöskin pääsi versomaan,
Vaan on tuolla onnen ohjat
Kaikkivallan kädessä,
Häneen luottaa Suomen kansa
Onnessa ja hädässä.