Anna Liisa, neito nuori
Istuvi ikävissään;
Mieltä painaa kaihon vuori,
Rauhoa ei saa missään.
Kulta kun lähti Venäjälle
Laiska-Jaakon väkeen,
Niin meni mieli melkeälle.
Tuskin hänt' enää näkee
Lähtee talvi, lähtee kesä,
Vaan ei Laiska-Jaakko.
Saapa nähdä, Ryssien pesän,
Revityksi hän saako.
"Ehkä kultani tulee vielä
Kotia kunnialla;
Rinnallaan saan riemumiellä
Seisoa tellan alla".
Huu! Niin raivoo syksyn myrsky,
Uksikin ulvahtaapi;
Tuntuu tupahan tuulen tyrsky,
Vieras kun majaan saapi.
"Kuinka kultani palajatkaan
Kotia tuolla lailla;
Lähdithän suureen sodan matkaan,
Onko jo rauha mailla?"
"Hiljaa, Annani, ettei kuule
Kenkään tulostani;
Mierolaiseksi ällös luule,
Katsohan aarteitani!
Sinua, Anna, mä kaipaellen
Karkasin Jaakon luota,
Vaan enpä tuonne Venäellen
Retkeä tehnyt suotta.
Katsohan uäitä kolikoita!
Mennään muille maille;
Päiviä nähdään ihanoita,
Mitään jää et sä vaille!" —
"Voi sua, kultaa onnetonta,
Voi sua pettäjätä!
Siksikö valvoin yötä monta,
Nähdä ett' täytyi tätä!