— Kas niin, se on oikea tyttö joka katsoo asiaa hauskalta kannalta vain, säesti Ulla takkakiveltä.

— No pääsishän sieltä takaisin Amerikastakin, kun vain sais rahoja kokoon, arveli Maija.

— No rahoja siellä pitää tulla, jos kerran muutkin ovat saaneet, päätteli Jussi. Alamaasta kuuluu jo hyvin monta nuorta miestä olevan Amerikassa ja lähettelevän rahoja kotiinsa akalleen ja lapsilleen. Ja kuuluu jo useita sieltä palanneenkin, ja rahaa olevan kuin tuhkaa. Minulla ei noita ole akkaa eikä lapsia, että niiden tähden haalis kokoon, mutta lähetän, jos hyvin käy, isälle ja äidille vähäsen. Ja sitten kun olen oikein paljon saanut kokoon, tulen tänne kotiseudulle ja ostan talon ja otan akan. Kuusikankaan Kustilta olen kyllä lainannut melkein kaikki matkarahat, kun itselläni ei ollut kuin 50 markkaa, mutta jos hyvin käy ei tarvitse siltä mahtavalta enää lainata. Jospa vielä voisin ostaa yhtä oivallisen talon kuin Kuusikangas on!…

— Jussilla, sanoi äiti, on miehekkäitä tuumia ja suunnitelmia, mutta Hilma ja Julius eivät oikein tiedä, mitä varten menevät, Juliuksella ei ole hituistakaan rahankokoamisen halua, mutta se halajaa herraksi, että sais paljon lukea ja kirjoittaa. Ja Hilman tekee mieli tulla niin hienomaiseksi ja sieväksi kuin röökynät ovat eikä tahtois — niinkuin Juliuskaan ei tahtois — tehdä kovaa talonpoikaistyötä.

Kaikki kolme huomasivat äidin puhuvan aivan asianlaidan mukaan. Jussilla oli luja suunnitelma aivoissa, mutta Juliuksella yhtä vähän kuin Hilmallakaan ei ollut selvyyttä eikä varmuutta. Julius olisi vain halunnut olla semmoinen tietävä mies kuin pappi taikka muut oppineet herrat ja mielellään herrain pukeissa myös sekä tehdä hyvää opettamalla ja muuten, niinkuin oli kirjoista lukenut jalojen miesten maailmassa tehneen. Toivoi myös kaukana kohtaavansa semmoisia jaloja ihmisiä kuin joista oli lukenut, kuinka varakkaat monasti auttavat köyhää j.n.e. Auttaisivat häntäkin… Hilman aikeet ja suunnitelmat olivat vielä, miltei epämääräisemmät, mutta syvällä hänen sydämmessään oli ikäänkuin itsetiedottomana halaumuksena häntä hellivä ja rakastava ihminen, joka mielikuvituksessa tavallisimmasti otti nuoren, reippaan herrasmaisen miehen haamun. — Pappi ja rouva olivat olleet heitä kohtaan niin hyviä, että edellinen oli tiedustellut tuttavaltaan kauppamieheltä kauppapalvelusta, eli siihen harjoittelemisen tilaisuutta Juliukselle, ja jälkimmäinen ystävältään naisten vaatteiden ompeluliikettä pitävältä neidiltä neulomaoppipaikkaa Hilmalle. Tällä näytti olevan halua ja taipumusta hienoon neulatyöhön. Ja paikat olivat luvassa. Isä antoi 15 markkaa matkarahoiksi kummallekin. Rautatiematkaan tiedettiin tarvittavan 5-6 markan vaiheille hengeltä. Äiti pani evästä, säästyneitä joululeipiä pari, yhden juuston ja vähäisen rasian voita kullekin erityiseen nyyttihuiviin.

Jussi ja Julius kehoittivat isää ja äitiä ottamaan Maijan ja Matin vanhentajakseen, koska Matti oli roteva työmies; kyllähän ne lapset siinä eläisivät. Vanhimmasta päästä olivatkin jo palveluksessa ihmisillä. Liisasta, kun ei lupaa ottaa ollenkaan miestä, ei tietysti ole vanhentajaksi. — Liisi kuultuaan tämän vakuutti yksin olevansa; ei hän ota, jos vielä sattuisi saamaan huonon taikka häjyn; voi hän itsekin itsensä elättää. — Maijasta tuntui hyvältä se että hän miehineen tulisi vanhentajaksi, ja hymyili, vaan ei puhunut mitään. Isä ja äiti lausuivat toivomuksenaan, että kaikki matkaanlähtevät tulisivat kotiin takaisin, jos ei erittäin hyvältä tunnu olo maailmalla. Isä vielä erityisesti lisäsi:

— Jussia tai Juliusta minä olen aina vanhentajaksemme aatellut.
Luulen että se on niinkuin sanotaan:

Vähä vävystä apua,
tyhjä turva tyttärestä.

— Minä taas — sanoi äiti — toivoisin kaikki tyttäreni olevan näkyvissä ja ainakin tiettävissä, erittäinkin Hilman, joka on ollut minulle kuin herttainen hupulaislintu vanhoilla päivilläni… Äitiä itketti ja Hilma pillahti itkemään. Hän muisti kuinka äiti hänelle piennä tyttönä lauloi:

Västäräkki, sievykäinen lensi meidän lasin taa, tänne katsoo, hyppiväinen, ja hilpeäksi Hilman saa —