Aprikoimiset ja huolet, joista huoli tietämättömissä olevan Hilman tähden oli kaikkein sydämmellisin, heikonsivat ijäkkäitä Aholan asukkaita tämän syyskesän kuluessa huomattavasti. Ja alkoihan Hermanni jo olla vapisevan vanha. Kuitenkaan ei olisi luullut vaimoa toistakymmentä vuotta miestään nuoremmaksi.
Mikkelimaanantai-aamuna noustuaan ja kengittyään Hermanni penkillä kumarruksissa istuen huokasi syvään ja sanoi:
— Työ on tehty minun puolestani, tunnen sen hyvin.
Hanna kalpeni säikähdyksestä, ja kaikkien muidenkin tuvassaolijain sydän säpsähti.
Kun kysyttiin, miksi niin päätteli, vastasi hän sen tuntevansa ruumiissaan.
Hän meni takaisin levolle perisänkyyn. Viimeisen toivomuksensa ja tahtonsa sanoi olevan että Jussi kuitenkin jäisi vanhentamaan äitiä — isä, sen hän tunsi, ei tarvitse vanhentajaa. Jussi lupasi jäädä.
— Sinuun minä luotan, vanhin poikani! Sinä täytät sanas; ole äitis turva vanhoilla päivillään. Sovi Kuusikankaan nuoren isännän kanssa, niinkuin laki vaatii, mutta älä missään tapauksessa anna torppaa lunastuksetta, äläkä lähde tästä. Sano hänelle minun kuolinvuoteellani sanoneen että meidän asiamme on oikea omantunnon ja Jumalan lain mukaan. Sano se vaikka lakituvassa tuomarille.
Jussin poskille vierähti kyyneleitä.
— Matti ja Maija — jatkoi isä — tullevat nyt toimeen maailmalla, kun ovat velattomat ja useimmat lapset palveluksessa ihmisillä. Mutta mitähän … hän ajatteli hetken … mitähän, jos Matti tekisi töllin tuonne vanhalle halmeaholle. Maa on siinä muhevaa multaa. Ehkä tulisitte toimeen molemmat Aholan maalla. Aatelkaapa asiaa ja sopikaa keskenänne! Minä en jaksa selvittää… Mutta sittekään, jatkoi hetken hengitettyään, en voi tarjota kotia kaikille lapsilleni. Maksakoon torpan vastaanottaja toisille jonkun satasen. Ehkä viiskymmentä markkaa kullekin maattomalle riittää, sillä pitää muistaa että tässä eletään ja rahoja saadaan ainoastaan kovalla työllä. Siinä tapauksessa ovat Matti ja Maija saaneet jo liiaksikin, mutta se on pidettävä pelastuksena velkaanjoutumisesta, jossa ollessaan ihmiset ovat onnettomia.
Isä ikävöitsi Hilmaa ja rukoili Jumalaa johtamaan häntä, jos missä
liekin. Liisaa, joka yhä vielä oli Hakalassa palveluksessa, käski
Juliuksen mennä hakemaan. Kului noin pari tuntia aikaa ennenkuin
Liisa tuli. Isä oli heikontunut yhä, mieli oli selvä.