Heikki hyppäsi silmittömän hätäisesti yrittäen tukkien päälle kosken niskassa, mutta luiskahtikin väliin kun niitä oli siinä liian harvassa. Nyt olisi tainnut Heikin hukka periä jos vaan paikka olisi ollut vähän alempana, jossa virta oli kovempi. Vesi yritti häntä viemään, mutta eräs mies sai keksinvartensa poikittain eteen. Niukan minuutin oli hän jo upoksissa ennenkuin saatiin niskaan kiinni ja vedettiin maalle. Pikkuruisen aikaa hän pyrski ja ähkyili, mutta selvisi pian, vaan ei puhunut pilojaan isoon aikaan.
Kalle muisti nyt kuinka Heikki oli hänelle nauranut Tuhkiolla. Hänen olisi sopinut nyt puolestaan nauraa, muttei siitä mitään tullut.
Mutta oli niitäkin, jotka nauroivat ja pitittelivät, jollei aivan ääressä niin vähän edempänä. Muutamat sanoivat: se oli omiaan sille koiran leuvalle!
Kukaan koko miesjoukosta ei ollut mieluinen menemään ruhkaa avaamaan kun näkivät kuinka pinteällä Heikki oli heti ensi kerralla ollut ja kuinka huonosti häntä toisella kerralla onnesti. Eikä Meikkikään enää ollut ihan kerkäs sinne menemään. Sanoi hän nytkin, että kyllä hän menisi jos välttämättömästi tarvitsisi. Rannoilta nyt vaan koetettiin köytten ja kankien avulla avata pahinkin ruhka. Kerran vielä Heikki päätti kumminkin näyttää herralle sukkeluuttaan, sillä, sanoi hän, sydäntäni niin motkottaa kun se onnistui silloin niin huonosti. Sen yrityksen hän tekikin eräänä iltana sangen onnistuneesti ja sai päälliköltä arvolauseen: "oiva uittomies."
* * * * *
Kun ensimäinen lautta sinä kevännä Niemisselällä junnailemaan lähti oli miehistä kelpolailla hauskaa. Kevään kolkoin aika kylmine tuulineen ja lumirämpsyineen toivottiin ja näyttikin jo olevan ohi. Rannoilla viheriöitsi hienoinen ruohonalku, puissa oli lehti hiiren korvalla.
— Hei kuinka lystiä on kun taas saa kauniilla kesällä ponttoolla tepastella! huusi Heikki lautan lähdettyä junnaamaan. — Oli hyvin iltapuoli.
— Jaa-a, lystiä on uittopojillakin toisinaan! huusi eräs toinen lauttamies.
— Oikein riemastuttavaa on tämä! Niemisvesi hopealta välkkää alenevan auringon hohteessa. Me mennä heilutellaan; tytöt rannalta katsovat! lausui kolmas juhlallisella äänellä.
— Lauletaanpas nyt oikoin yhteen ääneen! kehoitti Heikki. Ponnistaa junnataan vivusta ja lauletaan: