Kevät oli jo kulunut ensimäisen neljänneksen kesäkuuta. Viikon päivät sitten oli lautta lähtenyt Nyyssösensalmesta; pohjatuuli oli sen kulkua hidastuttanut, mutta oli se sentään jo saapunut puoliväliin tuota lähes kolmen peninkulman pituista Ätsärin järveä. Läntisen rannan puolta mennä junnasi lautta, jonka ponttoolla nyt tepasteli ja kelanvipuun ponnisteli kuusitoista miestä. Oli sunnuntai-ilta ja kauniisti päilyi tuo puolta peninkulmaa leveä järvi, länneltä heloittavan auringon säteissä; viehättävältä näyttivät viheriöitsevät oraspellot, lehtimetsät ja kedot rannoilla. Tuuli, joka päivällä oli kovanlaisesti puhaltanut, oli nyt tau'onnut jokseenkin vähäpätöiseksi.
Tyttöjä käveli joukoissa talojen pellonpyörtäneellä ja myöskin aivan järven rannassa. Muutamilla oli valkoinen hame, joka oli siihen aikaan uusi muoti paikkakunnalla, toisilla taas harmaa, jonka alareunassa oli suuria punasia raitoja. Useimmat olivat "hihasillaan" ja näissä paidanhihan suissa oli kauniit joko punaset tai valkoisot pitsit eli hetulat; muutamilla sitävastoin oli yllään harmaa punaraitainen mekko; päässään oli melkein kaikilla "valko- ja punavallainen ristiliina." Kauniisti kaikui heidän suloisen kimeä laulunsa kevätkesän tyyneydessä. Väliin oli laulussa sanoja, väliin taas ei ollut mitään sanoja, vaan muuten miellyttävää hieman rastaan viserryksen tapaista rallatusta.
Pitkä uljas mies pyörähtelee toisten keskellä ponttoolla. Hän on hihasillaan ja punanen paidanmiehustimensa loistaa kauas, samoin punanen sahviaani pieksusaapasvarsiensa suissa; punanen on pitkä piipunletkukin, joka riippuu housunlakkarista. Se on Koturi-Heikki, joka nyt on jo voinut hankkia itselleen tuommoiset "poikamiehen komeudet" vaikkei vielä uutta takkia. Hän laulelee soinnukkaasti:
Lauttamme poomin heiluttaa
Se ankara pohjatuuli;
Likat ne rannalla surivat,
Ne hukkuvan meidät luuli.
— Eihän nyt käy ankara pohjatuuli, huusi eräs tytöistä veitikkamaisesti rannassa.
— Niin, ei se nyt käy, mutta on se käynyt ja heiluttanut ponttoota ja tytöt siellä pelkäsivät meidät hukkuvan, huusi Heikki vastaukseksi; mutta eikö likat sieltä nyt tule tänne ponttoolle? kyllä tämä kestää.
— Mitenkä me sinne päästään? vastasi tyttö.
— Onhan siinä vene; astukaa siihen ja soutakaa tänne! Taikka kyllä minä tulen hakemaan tällä meidän veneellä.
Heikki lähtee veneellä rantaan. Hän kättelee tyttöjä.
— Niinpä olette kauniita kuin kesänkukkia! Astukaa veneesen! Kyllä tämä kannattaa.