Hei luulia lallallaa! Näin uittopojat laulaa saa! huusi Heikki laulunsa perään.
— Minulla on kielenkastintakin. Tässä halstoupinpottu ja tuolla kolme! Hän heilutti kädessään pulloa ja viittasi ponttoon nurkkaan, jossa pulloja peitti takkironttu. — Tuo takki näyttää huonolta, mutta pian teetän uuden samallaisesta kankaasta, verasta, kuin housutkin. — Tätä sanoessaan löi hän kämmenellään reiteensä.
Sitten kallisti hän pulloa suuhunsa, pani kukkarostaan tupakkaa piippuunsa, riipasi tulitikulla housuntakapuoleensa ja pisti tulen piippuunsa.
— Täällä olis maistettavaa! Hän tarjosi pullonsuuta eräälle pitkälle, soreavartaloiselle tytölle.
— Hyi, en minä —
— Maistakaa! Ei se ole mitään myrkkyä ainakaan vähästä.
Tyttö kastaa sievästi suutaan pullosta. Heikki houkuttelee ja tyttö maistaa vielä pari kertaa.
— Maistakaa te toisetkin likat!
— Ei tarvita, kuuluu vastauksia. Muutamat siihen useita kertoja houkuteltuna kuitenkin maistavat.
— Tuppelan Kalle! Tules ryyppäämään! Sinulle en ole vielä koskaan väkevää tarjonnut. Tule kulauttamaan ja ota heti kuin mies, äläkä niin nätysti kuin nuo tytöt simasuut!