Toiset miehet sanoivat heille tekevän samaa. Pihaan jo kuului tuvasta jalkoja liikuttava, viehättävä viulun ääni. Ja jo kuului tuvasta ja porstuasta huutoja: lauttamiehiä tulee! Pitkältä eivät miehet arvelleet sisälle menemistä. Portailla ja porstuassa oli miehiä, toiset paljain päin, toiset lakkipäässä, toiset hihasillaan ja toiset takki päällä, millä oli paita kaistaleina, millä takki revennyt. Jotkut kirosivat hammasta purren; heitä naiset pyytelivät ja pitelivät. Pian hajosivat lauttamiehet avaraan tupaan tunkeilevan, reippaasti hyppelevän hääväen sekaan. Siellä morsian "hopeineen" loisti toisten yli kuni kukkiva pihlaja vesakon keskellä. Kaksi "pelimannia" soitteli hiossäpäin pitkän pöydän päässä peränurkassa.
Lauttamiehet ensimmältä olivat vähän hiljaisempia, ja kankeampia kuin muut häissäolijat, itseppä Heikkikin seisoskeli hetken aikaa ikäänkuin arvellen tuossa reuhaavassa hääjoukossa. Mutta kun siitä muutamia ryyppyjä saatiin, niin hetipä oltiin kuin kotonaan. Jokainen heistä etsiskeli tyttöjä tanssitoverikseen. Ja Heikki tapasi täällä saman tytön, jota hän oli hienosesti rakastellut ponttoolla tuonoisena iltana. Ja kun hänen poskensa, hyppelystä lämminneinä, siinä varsin ihanasti ruskoittivat ja hänen tyylikäs, kookas vartalonsa sievässä kirjavassa karttuunatantussa näytti vasta oikein viehättävältä, niin väkisinkin tunsi hän entistä suurempaa mieltymystä tyttöön. Takkinsa huonoutta hän vähän paheksui, mutta arveli kuitenkin, että eihän tuota nyt uittomiehen tarvinne olla häissäkään kovin siistin. Useita kertoja hän vei tyttöä rahalla ja komeasti kilahutti hän tuontuostakin markan posliinilautaselle. Markka kuin lehmä! ja kelvata pitää raha uittomieheltäkin, sanoi hän isosesti markasta luopuessaan. Ja rohkeasti, rehennellen pyörähteli hän lattialla. Hänellä oli ainakin komeat pieksusaappaat, samoin housut ja piippu, ja olihan lakkikin verasta. Hän ei ollenkaan näyttänyt välittävän siitä, että jotkut rikkaat talon pojat heittivät häneen halveksivia silmäyksiä.
Mutta jonkun puolituntia reippaana ja iloisena temmeltyään hän huomasi, että eräs pulskasti puettu, myöskin mahtava-käytöksinen mies alkoi "sorkkiloida" uittomiehiä ylipäätään ja erittäinkin häntä. Kaikki rentut tässä ovat niin isosti kun ainakin kannattais, kuuli hän sen miehen sanovan. Ja sitäpaitsi hän huomasi, kuinka tuo mies, jonka hän oli kuullut olevan rikkaan tukkimetsää myyvän talon pojan Multian rajoilta päin, kuinka tuo mies pakkasi tuttavaksi hänen lemmikkinsä kanssa. Nyt valtasi hänet epäluulo. Hän arvasi, vaikkei hän aina selvästi kuullukkaan, kuinka mies halveksivasti puhui hänestä tytölle.
— Hei, suokaa köyhällekin jalansija! huudahteli hän mahtavalla äänellä ja hypähteli samassa lattialla.
Ei kauan kulunutkaan aikaa kuu hän oli kadottanut tilapäisen henttunsa. Rikkaan talon poika oli tytön puoleensa viekotellut, ajatteli Heikki ja sen hän varmaan näkikin.
— Luuletko sinä, pahuuksen vietävä, olevasi tukkipoikaa parempi! Tule koettamaan hulivili-Heikin kanssa! Tuhat tulimmaista! sinä et ainakaan voitollasi kiittele jos pannaan mies miestä vastaan! ärjyi Heikki rikkaalle miehelle vasten silmiä.
Muutama tuokio vaan, niin Heikki tunsi takaraivossaan nyrkin tuppauksen.
— Rahamassiko! eipä se — — —
Samassa kun hän yritti tuota viimeisiä sanomaan tyynnettiin hän väkirynnäköllä ensin porstuaan ja siitä portaille ja pihaan niin että hän lensi lopuksi suulleen hiedikkoon.
Mitään kovempaa ruumiinloukkausta ei hän ollut saanut. Senpävuoksi hän voikin heti nousta, sivalsi puukon tupestaan ja yritti ryntäämään portaille, mutta toiset huitoivat korennolla ja siihen ei ollut hyvä tulla.